keskiviikko 14. marraskuuta 2012

Seuraavat suunnitelmat

Täytyy myöntää, että oli jotain hieman mahtipontisempaa suunniteltuna tammi-helmikuuksi, mutta suunnitelmilla on tapana mennä pieleen, joten hieman kevyempää matskua luvassa. Käväisen koulun järjestämällä reissulla Saksassa tammikuun alussa, jossa käydään mm. Airbusin tehtailla, joka itseäni kiinnostaa suuresti. Lisäksi saadaan tandemparit Saksasta jotka opettelee suomea ja voidaan sit ite parantaa saksaa niitten kanssa. En voinut vastustaa kiusausta. Paikkoina tulee toimimaan Rendsburg sekä vapaaehtoisena viikonloppukohteena (jonne tietenkin menen) Hampuri. Odotan jo nyt innolla. Matkan ajankohta on 7.-13.1.2013 eli oma synttäri menee Hampurissa tällä kertaa, varmasti aika hyvässä seurassa.

1.3 alkaa sitten vaihto-opiskelu, missäpä muualla kuin Saksassa ja Bad Honnefissa Bonnin lähettyvillä. Kämppä on jo hommattu parinkymmenen hengen kommuunista jossa suurin osa on saksalaisia eli saan harjoittaa sitä kieltä ihan kunnolla siellä, koska kouluni on kuitenkin englanninkielinen. Halusin jonkun kunnon mahiksen pitää sitä kieltä yllä ja uskon, että asuminen saksalaisten kanssa on ainut oikea mahdollisuus tuohon. Bad Honnefissa tulee kulumaan sitten aikaa tuonne heinäkuun puoleenväliin/loppuun asti riippuen koeviikon ajankohdasta. Syksyllä pitäisi päästä jonnekin työharjoitteluun ja suuret suunnitelmat on pitänyt laittaa rullaamaan sitä kohdenkin jo nyt, sillä keväällä tuskin on kauheasti aikaa tuohon. Ensimmäinen johon hain on järjestö joka järjestää harjoittelupaikkoja Cape Towniin. Olen halunnut sinne jo kauan ja nyt olisi oikea mahdollisuus mennä sinne. Lisäksi aion laittaa harjoitteluhakemuksen ensi vuoden puolella Air Berlinille Berliiniin tietenkin ja sitten mitä muita lentoyhtiöitä nyt keksinkään tässä välillä. Joka tapauksessa toiveet ja haaveet on suuret kyseisen harjoittelun suhteen.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti