Perjantaina menin iltasella Kölniin ja Mastodonin keikalle jonne kaveri anto lipun, kun ei ite päässyt. Ihan hyvä keikka oli, vaikka en bändin tuotantoa hirmu hyvin tunnekaan. Myös lämppäribändi berliiniläinen The Ocean veti hienon setin. Lauantaiaamuna hyppäsin sitten junaan kohti Arnhemia, Hollantiin siis. Saavuin aikataulussa perille pieneen kyläseen ja hotellinikin löysin helposti. Rentouduin hetken sillä pitkä päivä jalkojen päällä oli taas tiedossa Fortarock festivaalilla Nijmegenissä. Junaan sinne hyppäsin 15:00 aikoihin ja vartin päästä perillä Nijmegenissä. Sieltä sitten festarille vievään bussikuljetukseen ja puistoon. Väkeä oli valtava määrä ja katsoin aluksi, että eihän täällä mahdu liikkumaan, mutta jotenkin se oli kuitenkin siedettävää. Käteinen piti vaihtaa erikoismuovikolikoihin jos halusi jotain ostaa alueella. Ihan ok, mutta takaisin sai vaihdettua vain neljän satseja joten itellenikin yksi kolikko jäi.
Ensimmäinen itseä kiinnostanut artisti aloitti 17:00 elikkäs Finntroll. Yleisö oli kaikilla keikoilla todella rauhallista joten se itselle jäi päällimmäisenä mieleen. Tosin moshpittejä syntyi ja erityisesti Finntrollin keikalla luulin olevani turvassa kunnes huomasin, että olin kolmen moshpitin välissä yhden biisin aikana ja sinnehän imaistaan sisään. Siinä sitä sitten tönittiin toisiamme oikein urakalla. Keikka oli loistava kuitenkin. Jatkoin keikan jälkeen hakemaan ruokaa ja juomaa. Vessajonot olivat järjettömät, mutta pakkohan sitä on joskus sielläkin käydä. Motörheadista näin sitten vain lopun 15 minuuttia tämän jonottelun jälkeen. Meninkin sitten etsimään paikkaani Rammsteinia ajatellen ja löysinkin toiselta mellakka-aidalta ihan hyvän spotin. Volbeat soitti hienon keikan ennen pääaktia ja kun oma seisomapaikkani oli sitten toinen rivi tältä taka-aidalta niin näkyvyys oli korjaantunut täydelliseksi. Puhumattakaan siitä, että äänentoisto mikseripöydän edessä, keskellä on parasta mitä voi saada. Rammstein veti mielestäni yhden parhaista vedoistaan, harmi että yleisö todella oli kuivinta mitä on pitänyt taas hetkeen kokea. Tai sitten Wuhlheide ja Wolfsburg vain ovat liian vahvoina takaraivossa. Virallisia valokuvia löytyy mm. tuolta: http://www.fortarock.nl/festival-2013/Rammstein-at-FortaRock-XL---live-photos
Sunnuntaina söin sitten runsaan hotelliaamiaisen ja kirjauduin kahdelta ulos, kun oli mahis olla viiteen asti. Hieno sunnuntaitarjous kerrassaan! Ostin junalipun tuntia ennen junan lähtöä ja muutama muukin oli päättänyt mennä samalla junalla joten istumapaikkaa en saanut. Ihmiset istuivat ja makasivat pitkin lattioita ja itsekin seisoin tunti 20 minuuttia ennen kuin pääsin istumaan matkan viimeiseksi viideksitoista minuutiksi. Muutoin matka oli kuitenkin enemmän kuin onnistunut, eikä edes satanut vettä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti