perjantai 20. maaliskuuta 2015

Oleskelua

No eihän se nyt yllätyksenä tullut, että viikko sitten napsahti potkut ja sunnuntaina oli viimeinen työpäivä. Kun ei ole riittävän nopea joka päivä niin ei se vaan toimi. Ja en ollut ainoa tietenkään. Tilanteena mielenkiintoinen, olen vielä 24.3 virallisesti lomalla, mutta sen jälkeen irtisanottu eli työtön. Ajoituksena näin asunnon etsimisen kannalta huonoin mahdollinen, mutta toisaalta melkoinen helpotus päästä pois tuolta. Oli sellainen helpotus, että tulin kipeäksi kolmen päivän kotona oleilun jälkeen. Toivottavasti menee äkkiä ohi, sunnuntaina nimittäin Halleen koko viikoksi. En malta odottaa.

Eilen seikkailtiin Paulin kanssa jälleen. Sen piti mennä poliisiasemalle tunnistamaan sen kaupassa ollutta väkivaltarikollista valokuvista, niin menin sitten seuraksi. Kuvia olikin sitten 500 joten siinä vähän kesti. Sitten mentiin seikkailemaan länteen ja kävin ensimmäistä kertaa KaDeWessa sisällä. Ja pitäisikö nyt sanoa, että toisaalta varmaan hyvä etten ole tiennyt mitä kaikkea sieltä voi ostaa, mutta toisaalta olisihan sitä nuo siiderit ja mausteet aiemminkin voinut löytää. No jaa, parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Syötiin dönerit ja naureskeltiin hinnoille varmasti riittävän kovaan ääneen (uikkarit 1500 euroa mm.)

Peiliselfie kadewen tyyliin

Maanantaina oltiin Tempelhofin kentällä pikku piknikillä kaverin ja yhden uuden tuttavuuden kanssa. Aivan mielettömän hauska brassityttö, tultiin heti toimeen. Tosiaan täällä on riittävän lämmintä päivisin piknikillä oleiluun. Myös aamupalaa olen syönyt tuossa omalla partsilla.

Ens viikko tosiaan kuluu Hallessa ja kämppis tulee hetkeksi sillä aikaa takasin. Pitäis vissiin vähän vielä siivoilla ettei ole ihan kaaos koko paikka kun se tulee takasin. Vaikka eipä se ole täällä ku viikon. Ja ens vkl onkin sitten out of line festivaali eli mm. Laibach ja Agonoize tulee nähtyä sitten. Ja muutamia uusia tuttujakin pääsee tapaamaan, joten kaikkea kivaa luvassa jälleen. Mutta näihin tunnelmiin!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti