torstai 6. syyskuuta 2012

12.11.2011 Tukholman opintomatka

Maanantaista perjantaihin kestänyt syksyinen reissu Tukhomaan oli hieno matka. Itse en ollut koskaan Tukholmassa käynyt joten uusi aluevaltaus itselle jälleen. Yö laivalla meni karaoken ja hyvän ruoan ja juoman parissa. Seuraavana päivänä Tukholman reissumme aloitti opastettu kahden tunnin bussikierros. En ymmärtänyt juurikaan oppaan puhetta, mutta ainakin näin Tukholman todella kattavasti ja ymmärsin, miksi suomalaiset sinne niin paljon matkustavat. Sehän on kuin Helsinki joidenkin alueiden arkkitehtuuriltaan, mutta siellä on kuitenkin se vanha osa jota Helsingissä ei ole ja lisäksi Skansen johon rakastuin. Tykkäsin myös veden konkreettisesta läheisyydestä. Vierailtiin ryhmänä Sheratonin viiden tähden hotellissa, joka oli upea. Meille esiteltiin isoja sviittejä ja muita huoneita. Monia maailmantähtiä oli yöpynyt siellä ja mikä tahansa toive toteutettiin eli tämäkin joka meille esittelyä piti oli kohdannut todella vaativia asiakkaita ja toteuttanut mitä villeimpiä toiveita. Itselleni tuli sellainen, että hotelliala ei ole enää niin poissuljettu vaihtoehto tulevaisuuden työpaikkana, vaikka lentokenttä edelleen ykkösenä mielessä siintääkin. Kierreltiin vapaasti kaupungilla loppupäivä ja seuraavakin päivä. Ilma oli viileä ja harmaa, eli todella suomalainen. Lähtöpäivänä käytiin kuuntelemassa esittely Skansenista ja saatiin monta tuntia aikaa kiertää siellä. Paikka oli ihastuttava. Sen lisäksi, että se on eläintarha niin siellä oli keskiaikainen kylä ja maalaistaloja. Syötiin siellä hyvät leivät ja kahvit ja nautittiin koko alueesta, eikä paljoa jäänyt enää kävelemättä. Laivamatka takaisin sisälsi pienen kokoontumisen sekä Viking Linen edustajan pitämän esittelyn työstään. Tämän jälkeen hilluttiin koko yö kuin ruotsin laivalla konsanaan ja aamulla herätys oli kuulutus "15 minuutin kuluttua saavumme Helsinkiin".

Lisähuomiona: Viking Linen laivalta saa parhaita tapaksia ikinä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti