15.9.2011 On the road in the US (aloitusosa)

Uni ei tule ja paljon olisi päivitettävää niin käytetäänpä Nukkumatin kulkureitiltä tippuminen USA:n matkakertomuksen päivittämiseen. Kirjoitin matkan aikana luonnollisesti päiväkirjaa jota päivitin suhteellisen usein joten kirjoittelenpa niitä nyt tähän ja kenties lisäilen hieman jotain. Olin siis USA:ssa 12.7-13.8.2011 välisen ajan. Aloitin reissuni viikon omatoimisella oleilulla Los Angelesissa jonka jälkeen liityin Trek American 13 hengen ryhmään jonka kanssa matkasimme 21 päivää USA:n etelän läpi. Päätin matkani oleilemalla New Yorkissa vielä kolme päivää itsekseni. Tästä kuitenkin alkaa USA-päivitysten putki sillä kaikkea en tule yhteen postiin laittamaan ihan lukijaakin ajatellen. Seuraava teksti on suoraa matkapäiviksestäni.

Chicagon lentokentällä tappamassa 10 tunnin välilaskua. Jo ensimmäisten 5 minuutin aikana päälle on vyörynyt kaikki mitä oon USA:sta leffoissa/tv-ohjelmissa oppinut. "Tiukin" hetki oli rajatarkastuksessa kun poliisien asut olivat niin tutun näköisiä ja aloin vain naureskella itsekseni. Lisäksi tää tullimiesten "mainoksissa" lukeva: We handle you with dignity, integrity jne." on jotain niin amerikkalaista. Lentokone jolla lensin Chicagon ja Tukholman välin (juu vaihdoin myös siellä konetta) oli VALTAVA. 8 ihmistä per rivi eli 2-4-2. Paikalla oli oma tv josta sai kattoa uusia leffoja, pelata pelejä, kuunnella musaa ja lisäksi sai oman tyynyn ja peitteen. Ruokaa tuntui tulevan koko ajan nenän eteen joten nälässä ei tarvinnut olla. Koneessa piti täyttää sitten myös tullilomake jossa kyseltiin olinko tulossa myymään USA:han jotain tai oliko jotain muuta elollista mukana. Rajatarkastuksessa otettiin sormenjäljet, valokuva sekä kysyttiin miksi on maahan tulossa ja kauanko aikoo maassa olla. Rinkka piti käydä hakemassa ruumasta pois tullauksen vuoksi ja sitten viedä taas uudestaan hihnalle ja seuraavaan ruumaan. Asia oli tosin helposti järjestetty. Siitä vaihdoin sitten junan kyydissä terminaalia jossa tätä 10 tuntia nyt vietän. Luulin etten voisi mennä alueelle sisään vielä näin aikaisin mutta ystävällinen virkailija sanoi, että juu mene vain sinne, että lepäile ja kerää voimia kaikessa rauhassa. Passikuva aiheutti hämmennystä jo Tukholmassa ja USA:ssakin aiheutti pitkän vertailun, mutta niin vain pääsin maahan. En enää halua matkustaa tuolla passilla Euroopan ulkopuolelle se on varma ja tuskinpa tässä nyt tarttee ennen ensi vuoden vanhentumista kuitenkaan EU:n ulkopuolelle matkustaa. Chicagoon oli hieno laskeutua, Michigan-järvi käy merestä erittäin hyvin. Isoja valtamerialuksen tapaisia seilasi alapuolella kun laskeuduttiin. Lisäksi varmasti satoja kilometrejä suorat tiet näytti hämmentäviltä. Kieltämättä herkistyin hieman, kun näin SEARS-towerin, koska silloin jotenkin ymmärsi, että oli viimein tullut USA:han johon oli jo pikkutytöstä asti halunnut matkata.

Saapuminen keskellä yötä LAX:iin oli hyvin mielenkiintoista. "Enkeleiden kaupunki" näytti kauniilta yövalaistuksessa ja valtavalta niin kuin onkin. Etsin sitten hostelliin vievän yhteiskuljetusauton johon oli menossa paljon väkeä ja niillä oli joitain ongelmia joten sain onnekseni sitten viimeisen auton joka niillä oli tarjota sille yötä ja mukavan kuskin joka pahoitteli tilannetta. Jouduttiin kiertämään hieman eri reittiä Hollywoodiin (jossa siis hostellini oli), koska poliisit oli sulkeneet yhden ison tien ja kuski oli vain, että: juu siellä on varmaan ammuskelu tai etsitään jotain vähän isompaa rikollista. Hyvin lohduttavaa, vaikka toki tiedän, että Los Angeles on USA:n jengisotien pääkaupunki, mutta ei tuollaista kotona näe tai kuule. Pääsin sitten sopivasti 2.30 aikoihin hostellille eli puoli tuntia ennen kuin olisi pitänyt soittaa, että tulen myöhässä. Hostelli on USA Hostels Hollywood joka on nuoremmalle reissuväelle hyvin soveltuva ja järjestää paljon aktiviteetteja ja juhlia niin, että koko ajan tapahtuu. Itse nukuin 6 hengen dormissa jossa ystävystyin yhden USA:ta jo pitkään kiertäneeseen australialaiseen tyttöön jonka kanssa kierreltiin parina päivänä yhdessä ja hän neuvoi myös menemään näköalatornille/observatoriolle johon en todellakaan olisi itse tiennyt mennä. Ensimmäisenä päivänäni heräsin sitten 11.00 aikoihin ja lähdin vaeltelemaan Losin kaduille. Tärkeintähän jet lagin selätyksessä on pysyä liikkeellä. Törmäsin heti leffan kuvauksiin ja meitä pidettiin sitten kadulla pysähdyksissä kun siellä testattiin oikeaa puoliautomaattia. Kävelin sitten vain suoraan eteenpäin, kun lupa annettiin ja tulin suoraan testauspaikalle johon mut taas pysäytettiin. Katsoin sitten muutaman metrin päästä, kun mies ampui puoliautomaatilla johonkin maaliin. Ääni oli valtaisa, vaikka tukin korvani. Jatkoin matkaani ja vaelleltuani hetken löysin sattumalta ja onnekseni In and Out burgerin, joka on varmaankin maailman ainut oikeasti itse ranskalaisensa ja pihvinsä vääntävä hampurilaisravintola. Jos joku sanoo, että purilaisissa ei ole eroja on niin väärässä. Ranskikset joita ei ole uitettu trans-rasvoissa ovat parasta ikinä ja ne pihvit on täydellisiä. Ja sitten kun osaa vielä sanoa maagisen sanan "Animal style" niin saa aivan uskomattomat täytteet. Harmi, että käynti jäi ainoakseni, sillä näitä on vain länsirannikolla enkä sitten enää käynyt uudestaan sillä paikka oli aivan tupaten täynnä ihmisiä. Parasta ikinä joka tapauksessa. Kävin vastapuolella olleessa off broadwayn kenkäkaupassa jossa oli kenkiä silmänkantamattomiin ja naurettavan halvalla. Ostin korkokenkäparin, sillä halusin jotain spesiaalia seuraavan päivään Craig Fergusonin kuvauksiin.

Päivän aikana menin läpi suurimman osan Sunset Boulevardia sekä Hollywood Boulevardia, joka on turistirysä. Jet lagista saamani päänsärky oli sen verran voimakas, että nukuin torkut iltapäivästä, mitä ei saisi tehdä mutta ei ainakaan pitkittänyt jet lagia sillä seuraavana päivänä mitään väsymystä ei enää ollut. Käytiin sitten aussitytön kanssa iltapäivällä sen tykkäämässä meksikolaispaikassa jossa söin isoimman kanasalaatin ikinä. Se näytti mulle Amoeban joka on iso levykauppa ja Urban Outfittersin vaatekaupassa jossa oli hienoja vaatteita tosin vähän liian hintavia. Lisäksi, koska itse en Losin karttaa mistään koko aikana mennyt ostamaan (halusin kysellä paikallisilta koska niin pääsee mielenkiintoisiin tilanteisiin) niin aussityttö (Sarah) katsoi sitten puhelimen kartasta millä bussilla pääsen seuraavana päivänä CBS Television cityyn Late, Late show:n nauhoituksiin. Matka ei ollut pitkä, mutta muistelen Fairfaxin aluetta lämmöllä nykyään.

Seuraavaan päivitykseen tuleekin sitten varsinaista Losin tutkimista. Kärsivällisyyttä, kärsivällisyyttä, paljon hienoja hetkiä tulossa. Kun olisi vain aikaa kirjoittaa muulloinkin kuin yöllä.