torstai 6. syyskuuta 2012

17.8.2009 Tapahtumarikkautta

Perjantaina säästyin illallisvalmistelulta, koska minä ja kolme muuta työntekijää (Rasa, Artur ja David) kutsuttiin alkoholilisenssikoulutukseen. Tykkään ihan mielettömästi kaikista näistä koulutusjutuista mitä täällä on tähän mennessä tarjottu. Hirvittävän rentoja tilaisuuksia, juodaan kahvia ja höpötetään esimerkkitapauksia. Syyskuun ensimmäinen tulee voimaan uusi alkoholilaki joten mun pitäisi nyt olla perillä aikamoisesta paperiläjästä ja hotellin anniskelulaista yleensäkin. Tiedän kyllä pääpiirteet jonka pitäisi riittää. Muistaa vaan kysyä henkilöllisyyden aina kun epäilee vähänkin. Syyskuun ensimmäinen tulee myös poliisien asettamia koeostajia, jotka yrittää ostaa alkoholia, vaikka ovat alle 18. Toivottavasti kukaan ei haksahda lankaan, koska hotellilta lähtee heti myyntiluvat.
Lauantain illallisella oli yksi 18 hengen seurue juhlimassa isoisän syntymäpäivää ja pääsin sitten mukaan laulukuoroon. Käveltiin osaston ovelle ja sitten laulettiin samalla kun David vei kakkua etulinjassa. Tällä viikolla on Golf-viikot mikä tarkoittaa kuulemma hirvittävää määrää vakioasiakkaita jotka on todella vaativia. Lisäksi huoneiden hinnat on luonnollisesti korotetut joten palvelun pitää toimia. Ihmiset maksaa 300-350 puntaa yöltä (!) eli aika rikasta porukkaa täällä liikuskelee. Juttelin aamupalalla yhden pöytäseurueen kanssa jotka oli käynyt risteilyllä Helsingissä ja muutenkin matkailleet paljon. Eli siitäkin voi päätellä vauraustasoa. Luulin, että oltais päästy lauantaina suht aikaisin, kun ihmiset lähti jo 22.00 aikoihin, mutta sitten meidän pitkin mennä valmistelemaan yksi kokonaan uusi huone toiselle puolen hotellia ja mistään ei meinannut riittää astioita, kun päivällä olleet häät oli vaatinu suurimman osan. Meni sitten yli puolen yön taasen.
Kun olin sitten päässy sieltä pois ja nukahdin joskus yhden aikoihin niin tietenkin vähän kolmen jälkeen yöllä palohälytin pärähtää soimaan. Ittellä syttyi lamput päässä aika hitaasti ja yksi kerrallaan joten ensin katoin kännykkää, sitten aloin ajatella, että mikä ihme toi ääni on ja sitten tajusin, että pitää lähteä pihalle. Äkkiä vaan kamppeet niskaan, avain mukaan ja kännykkä taskuun ja ulko-ovelle muiden seuraksi. Ja oli muuten kylmä. Oltiin siellä kymmenisen minuuttia kunnes yöportieeri saatiin paikalle sammuttamaan hälytys ja päästiin takaisin. Hälytyksen syy oli vissiin pesukone tai kuivain, tosin savua tai edes hajua ei ollut missään. Joka tapauksessa oli vaikeuksia nukahtaa sen jälkeen kun oli ollut kylmässä ja saanu sykkeen kohoamaan. Aamulla piti olla jo 7.30 töissä joten nukuin n. 4 tuntia.

Asioita joista tietää olevansa Skotlannissa on a)kilttikaupat b)säkkipillikaupat ja c)kukkulat. Eilen sitten kaikki yhdistyi, kun olin menossa käymään kaupassa ja ihmettelin, että miten täällä kuuluu säkkipillimusiikkia. Menin keskustaan ja siellä oli säkkipillijoukkueiden kulkue menossa. Ne oli matkalla Ylämaan peleihin jotka oli vähän alempana kaupungilla. Oli hienon näköistä ja kävelin sitten festivaalialueenkin ohi johon oli menossa aivan käsittämätön määrä ihmisiä. En menny sisään, kun jonotukseenkin olis menny jo paljon aikaa ja piti mennä vielä töihinkin illaksi. Mutta oli mukavaa kävellä kaupasta kun kukkulat kohos jossain tuolla kaukana ja säkkipillit kaikuivat pitkin ja poikin ja ihmisiä käveli kilteissä ja skottiruuduissa ohi.

Tänään maanantaina onkin sitten vapaapäivä samoin kuin huomenna, koska eräs Anna halusi vaihtaa mun perjantain vapaani ja tietenkin halusin itselleni kaksi perättäistä vapaata. Työvuorolista on aika eläväinen, esim. toissapäivänä mulla oli ihan samanlainen viikko tulossa kuin oli viime viikkokin mikä olis sopinu mulle hyvin, mutta eilen sitten mun vapaat oli jaettu kahdelle erilliselle päivälle ja sinne oli tullu kello viiden lasten teehetki ja 7.00 aamu sunnuntaiksi. En ole kummassakaan vuorossa vielä ollut joten jälleen uusia haasteita tulossa. Ihan hyvä, että tulee kaikki kokeiltua heti aluksi niin tietää vähän mistä tykkää ja mistä ei niin voi ehkä vihjailla aikataulusuunnittelijoille mitä milloinkin on valmis tekemään.

Ainut velvollisuus jonka tälle päivälle olen ottanut on soitto sosiaalitoimistoon. Sieltä tuli aluksi nauhoite joka kertoi, että puhelu nauhoitetaan. Isoveli valvoo –yhteiskunta toimii… En saanut tapaamisaikaa, soittavat myöhemmin viikolla takaisin. Mitähän keksin huomiseksi? Tämän päivän  aion vain löhöillä jalat suorina, lukea kirjaa ja kuunnella musiikkia.
Kuvasin kännykällä paraatia, kun kamera ei tietenkään sattunut mukaan. Ehkä idea kuitenkin välittyy, vaikka laatu ei ihan paras olekaan.

http://s32.photobucket.com/albums/d42/Landersfan/

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti