24.2.2010 Voi..Han..Ku...Ma! (Jotain rumaa Swahiliksi)

Kolme viikkoa on paistanut aurinko ja ollu tosi upea sää. Ihan kuin kevät Suomessa silloin ku sellanen joskus huhtikuussa ehkä ilmaantuu. Linnut laulaa ja puut vihertää ja sitten mä herään tänään lumimyrskyyn! Syytä sulaa pois lauantaiksi kun yritän mennä Glasgow'hun. Nyt kaikki tiet on taas tukossa ja täältä ei pääse Perthiinkään ja autoja työnnellään mäkiä ylös.


Hotelli on kiireinen kuin mikä, koska a)on koulujen lomat (tosin loppuu nyt) ja b)talvitarjoukset eli tänne pääsee 35 punnalla ja saa pedin, ruoat ja kaiken  mitä tarttee. Naurettavaa. Sanottiin aamulla, että se akka joka sen tarjouksen on kehitelly pitäis laittaa meidän Meikle-ravintolaan töihin niin varmasti nostais hinnat takasin. Mut on pelastanut kahtena iltana (ja tulee tänäänkin pelastamaan) se asia, että musta on tehty taas baaritarjoilija. Se ei ole niin hektistä, kun tarjoilen vaan vähän juomia ja se siitä. Eilenkin oli aikaa autella vähän ruokatarjoilun kanssa, kun huomasin, että sain siihen mennessä sisällä olleet pöydät tehtyä. Tulee hyvin ammattimainen olo, kun osaa tehdä ihan kaikkea. Heh. Toissailtana en ollut baarissa vaan ihan normitarjoilussa ja kun palasin keittiöstä joidenkin ruokien kanssa niin meidän osastoon oli tullu 5(!) uutta pöytää. Kolme Kahden, Yksi neljän ja  yksi kuuden hengen! Siinä vaiheessa tuli sellainen "nyt ei pysty" -olotila. Oltiin mun parin kanssa ihan epätoivon partaalla ja sitten ne tökkäs meidän avuksi ekaa päivää töissä olleen tyypin jolla ei ollu mitään hajua mistään joten se oli enemmän edessä. Huh huh. Mutta siltikään tää ei ollut edes kamalin ilta minkä olen tehnyt. Jotain viikko sitten joku oli tehny munauksen työntekijöiden buukkauksessa joten normin neljän hengen sijaan meitä oli kolme B-osastolla joka oli täyteenvarattu. Juoksin hiki lätsässä ruokaa ja niin kuin odotettua jotkut asiakkaista joutui odottamaan. Yksi pari kenen luo menin ottamaan tilauksen niin mies sanoi mulle, että: "Saanko kysyä ihan rehellisesti jotain?" Olin tietenkin valmis johonkin ruoka-aiheiseen kysymykseen ja menin vähän lähemmäs sitä, että näkisin jos se näyttää menusta jotain. Ok se aloittaa sitten näin: "Onko sun mielestä oikeutettua, että me tultiin tänne aiemmin kuin nuo kaksi pöytää meidän vieressä ja ei olla vielä edes nähty ruokaa, kuuluuko tällainen palvelu tämän tasoiseen ravintolaan?" Se oli todella vihainen ja mitä tohon nyt voi sanoa. Yritin mainita jotain kiireestä, mutta se vain ranttas tulemaan. Se lisäs vielä, että tiedänkö ravintolan hoitamisesta mitään ja teki kyllä mieli napsahtaa takasin. Varsinkin kun olin siihen mennessä tehnyt jo 12 tuntia töitä putkeen ja kaikki vuorot oli ollut toivottoman kiireisiä. Seuraava valitus tuli, kun hain yhden miehen pääruoan ja se sanoi, että tämä pihvi oli kamalinta mitä hän on elämässään syönyt. Olin, että anteeksi ja voinko tuoda jotain muuta tai korvata asian jotenkin. Mies oli sitten, että tuo mulle juusto ja highland coffee (viskikahvi) jälkkäriksi. Olin, että selvä ja toin ne. Menee pari minuuttia ja mun pari tulee mun luo ja sanoo, että se mies valittaa, että kahvi ei maistu tarpeeksi alkoholilta. En jaksanut enää välittää. Olin tehnyt niin törkeän pitkän päivän, että kaikki valitukset ja kommentit huonosta palvelusta/ruoasta/yhtään mistään sai mut vaan vihaisemmaksi ja vihaisemmaksi ja olin valmis kyllä melkoiseen sotaan asiakkaiden kanssa jos vielä jokin olisi mennyt päin mäntyä. Varmasti mun TOP 3 -kamalimmat päivät Meiklessä. On se vaan hyvä olla baarissa, joskus.

Vähän päälle kuukausi enää jäljellä ja nyt alkaa tuntua siltä, että näiden ihmisten jättäminen tulee olemaan mielettömän vaikeaa. En oikeasti ymmärrä miten tuun siihen pystymään. Me ollaan yksi iso perhe, varmasti koettu enemmän ihmeellisiä päiviä yhdessä kuin moni muu. Me tehdään keskimäärin 10-12h/päivä töitä yhdessä, me juhlitaan yhdessä, me käydään shoppailemassa yhdessä. Lisäksi oon oppinut enemmän muista maista ja niiden kulttuurista ja historiasta kuin koko 12 vuoden aikana koulussa (Plus kiroilemaan muutamilla kielillä). Eilen kahden tunnin lasien kiillottamisen aikana sain sellaisen määrän infoa Puolasta, että oksat pois. Ja tää tieto tulee pysymään mun päässä koska mulla on ilmeitä ja eleitä mihin yhdistää se, eikä vain jotain umpikuivaa koulukirjaa.
Mutta tämä taas tällä kertaa. Ei muuta kuin töitä (tai no ensin pitää nukkua) kohti!