12.2.2010 Ja siitäkin selvittiin

En tiedä edes mistä aloittaisin. Viime viikko on ollut mun elämäni upein ja mahtavin ja harmi kyllä myös nopein viikko ikinä. Jos olisin sikarikas niin en tekisi mitään muuta kuin tätä.

Ma: Lähdin pitkäksi venyneen juhlayön jälkeen bussipysäkille. Kello oli 6. ja jotain. Istahdin bussiin ja kohti Stirlingiä matka lähti kulkemaan. Oon ollu sen verran automodella, että ei ole kyllä hajuakaan miten päädyin Glasgow'hun asti loppuviimeksi. Manchesterissa ensimmäinen mitä tapahtui oli, että mun matkalaukun jo hieman rikki ollut toinen pyörä tippui eli jouduin kantamaan sitä sitten koko loppuajan. Ei se aluksi mitään, mutta paluumatkalla se oli tuskaa tavaran määrän lisäännyttyä. Hotelli osoittautui erittäin tilavaksi ja miellyttäväksi paikaksi. Vein kamppeet sinne ja lähdin kävellen katsomaan missä seuraavan päivän areena mahtaa olla. Eksyin sinne vahingossa ja olihan se kyllä niin korvessa että huh. Jonkun ison autojen alikulkutunnelin lähellä ja kurjalla alueella ja oli pimeää. En viipyillyt sen pidempään vaan tulin takaisin sitten hotellille etsien toki seuraavan päivän rock-vaatekaupan eka. Menin aikasten nukkumaan koska seuraavana päivänä mun oli lähdettävä ostamaan keikkavaatteet ja kengät 10.30 aikoihin jos meinasin ehtiä ennen kuin Bindya ja Sanna saapuisivat.

 

Ti: Levottomasti "nukutun" yön jälkeen nousin ja lähdin kauppaan. Se oli sellainen muutaman kerroksen kokoinen paikka jossa ei ollut mitään muuta kuin gootti, ja alternative-vaatteita, olin taivaassa. Ostin housut, paidan, heräteostoksena takin ja New rock-kengät joita lähdin etsimään ei ollut tietenkään mun kokoa ("tulee huomenna") mutta löysin toiset Mad fish-merkkiset jotka on aivan ihanat. Lisäksi niittiranneke ja ketjuja tarttui matkaan. Kenkien myyjä kysyi, että mikäs mut on Manuun tuonut ja olin, että kierrän tässä Rammsteinin perässä. Kommentti oli että "aa, you little freak" (senkin pikku hyypiö) kierolla hymyllä varustettuna... Anyways, onnellisena löydöistäni jotka painoi viissataa kiloa menin maailmanpyörälle odottelemaan Sannaa ja Bindyaa. Mentiin yhdessä pikaisesti syömään, kello oli jo kolme joten lähdinkin sitten hotellille valmistautumaan iltaa varten. Meikkiin ja hiuksiin ja vaatetukseen uppos päälle tunti joten vähän neljän jälkeen pyysin hotellia soittamaan taksin. Menin MEN arenalle ja ovella oli kaksi muuta fania. Ei siinä mitään, kävi ilmi, että on kaksi sisäänkäyntiä ja jostain syystä kaikki muut 12,997 fania oli siellä toisella. Ei haitannu, tuli juteltua mukavia ja toinen näistä oli ollut Barcelonassa kattomassa Rammsteinia myöskin. Kuudelta ovet sitten aukes ja kävelin sisään. Menin oikean katsomooven luo odottelemaan ja pian päästiinkin jo istumaan. Paikka oli hyvä, lavan vieressä toki yksi iso lamppu oli aika törkeästi edessä myöhemmin, mutta noh, mä näen ne 3 kertaa... Lämppäribändi Combichrist aloitti joskus 19.30-20.00 välillä ja soitti ihan hyvän setin. Toki rytmi on sama ja sanat jotain Fuck that shit tyylistä hokemaa, mutta pidin siitä silti. Ja sitten H-hetki. Rammstein aloitti ehkä 21.00 aikoihin (ainakin olis pitäny). Alkuintro alkoi soimaan (minä nousin heti seisomaan enkä istunu enää koko loppuaikana), ja Richard ja Paul alkoi murtautua kitaroillaan pahviseinän läpi. Viimeisenä Till iski ison aukon itelleen ja kannusti yleisöä huutamaan kovempaa. Sillä oli punainen kaulus-systeemi ja se ihme lamppu suussa jota mä en vieläkään tajua. Ei kai se nyt hyvä ihme sentään joka illaksi lävistä niitä poskiaan niin kuin videolle? No kuitenkin Rammlied oli siis eka biisi. Sitten tuli B************ ja aina yhtä iskevä Weidmanns Heil. Räjähteitä ja tulta riitti. Istuin räjähde-tehostelaatikon vieressä joten juu korvat oli heti kovilla (toki ei niin kovalla kuin Wembleyllä tulis olemaan). Keine lust, Weisses Fleisch (Flaken tanssi) seurasivat. Järjestyksestä en oo enää varma sitten. Näin ne kolme kertaa ja vieläkään en tiiä järjestystä! Kuiteskin Frühling in Paris oli aivan uskomattoman kaunis, Wiener Blut räjähtävine koukuissa roikkuvine vauvoineen karmiva, Ich tu dir Weh Flaken kärventämisineen loistava ja hemmetin hauska. Feuer Frei! ja perinteiset liekinheitinhommat naamaan. Aina yhtä vaikuttava ja voi pojat tuli kuuma. Links 234 sai koko yleisön taputtamaan tahtia ja marssimaan. Benzinistä olin nähny Youtubessa videon että joku hölmö oli menny lavalle ja syttynyt tuleen ja se uppos täydestä muhun koska bändi näyttää siltä, että se ihan oikeasti on joku hullu fani. Ne on loistavia näyttelijöitä. Tää tapahtui jälleen Benzinin aikana ja pääsin seuraamaan lähietäisyydeltä stunttimiehen sammuttamista. Kuinka ollakaan Pussy sai melkoisen yhteislaulutilaisuuden aikaiseksi. Till antoi yleisön laulaa upeita kohtia kuten Size does matter after all ja doesn't matter one size fits all etc. ja tietty koko kertsin. Poikkeuksellista koska ei ne yleensä laulata yleisöä mitenkään hirmu paljon Du hastia lukuunottamatta (jonka ne muuten soitti myöskin luonnollisesti). Pussyn aikana Till sitten kiipesi tekodildolleen ja sieltä lensi jotain valkoista yleisöön, en tiiä onko se paperimassaa vai mitä. Ja sitten tuli confettisade ja keikan vars. osuus päättyi. Encorena: Sonne, Haifisch (Flake veneellä yleisöön joka onnistui kokonaan kaikkina kolmena iltana ja sillä oli aina Britannian lippu mukana) ja Ich will. Encore 2:na oli ihana Engel jonka aikana Till käveli isot enkelinsiivet selässään lavalle ja niistä sitten tuli tulta ja pikkuräjähteitä. Ja kun se poistui lavan alle ne selässään se oli niin kaunis näky. Loppukumarruksien aikana niiden takaa räjähti vielä luoja ties kuinka monta pommia ja mielettömän kovaa. Tuli ihan Feuer Frei! Ruisrockista mieleen, jossa siis korvat meni lukkoon hetkeksi kun YKSI ainoa pommi räjähti. Mutta tämä siis ekalta illalta. Palasin takaisin joskus yhdentoista jälkeen ja tietty eksyin hetkeksi kun olin vähän sekaisin kaikesta, tyhmä virne naamalla. Liityin vielä Bindyan ja Sannan seuraan jotka oli jollain epämääräisellä gay-klubilla... En viihtyny kello kahta pidempään koska ei ollut mitään inspistä tanssimiseen vain hirveä väsy. Tapasin muuten ne kaksi fania sattumalta keikan jälkeen ulkona ja vaihdettiin pikaisesti ensimmäiset tunnot keikasta (Mahtavaa! Aivan parasta).

 

Ke: Aamuyhdeksän bussilla sitten kohti Birminghamia. Herääminen oli mitä oli, ääni oli jo käheänä ja niskat jumissa. Tapasin B'hamissa Karlin joka on Verboten! foorumin vetäjä nykyään ja se kustansi mun ruoat ja matkat niiden kotiin ja takaisin. Asuivat n. vartin päässä LG Arenalta ja niillä oli kiva koti. "Ne" siis sen vaimo Julie jonka tunnen myös foorumilta. Ainoat kulut B'hamissa tuli kiertuepaidan ostosta. Ennen keikalle menoa piti virittäytyä tunnelmaan eli Rammstein fanien tapaan katsoimme Völkerball-liven (en tajunnutkaan kuinka paljon olin sitä kaivannut) Tällä kertaa istumapaikka olikin sitten hieman kauempana. Ei haitannut sinänsä koska a)näki koko shown ja b)se lava on MASSIIVINEN kaukaa katottuna. Nousin jälleen seisomaan heti kun valot sammui enkä istunut koko aikana. Paulilla meni LG:llä kovaa. Kun oli loppukumarrukset ja ne pommit räjähti niin se näytteli että siihen osui ja se kaatui maahan selälleen. (Ja nyt täytyy myöntää, että tää saattoi olla MEN:illäkin, koska mielestäni näin sen lähempää...) Muutoin keikka oli vähän vaisumpi kuin MEN koska yleisö ei ollu niin pähkinöinä kuin edellisiltana. Bändi oli kuitenkin vedossa ja Till ei unohtanu sanoja toisin kuin MEN:illä Weisses Fleisch ja Benzin meinas olla vähän hakusessa. Lauloin ite sit vähän kovempaa... Yöllä takasin, syötiin ja juteltiin mukavia. Tutustuin myös niiden poikaan Anthonyyn, jolla on lievä autismi, mutta on oikein mukava. Julie sanoi, että se ei yleensä osoita kiinnostusta muihin ihmisiin hirveästi, mutta silti se tuli etsimään mut yksin kun tulin areenalta pois.

 

To: Aamulla kymmeneltä bussiin ja nokka kohti Lontoota. Hyvästelin Karlin ja Julien jotka toivottavasti tapaan vielä joskus samoissa merkeissä. Sanoivat, että olen aina tervetullut jos tuolla suunnalla liikun. Pääsin perille Lontooseen ja koska osaan jo näemmä käyttää Lontoon metroa niin pääsin Wembleyhyn kivuttomasti ja painuin hotellille. Wembley on ilmeisesti jotain maahanmuuttajien aluetta koska ainoat valkoihoiset oli pukeutuneet Rammsteinin paitoihin... Lepäilin huoneessa ja viritin itseni vielä kerran kunnon tunnelmaan vaatteita myöten. Kävelin Wembley Arenalle joka on tämän jumalattoman kokoisen stadiumin vieressä. (Se rakennus on jotain luonnotonta). Meinasin kääntyä koko ajan liian aikaisin,kun stadioni vaan jatkui kortteli korttelilta... Menin sisälle, hoitelin loput merchandise ostelut ja sain photo couponin jolla saan ilmaisen 50-sivuisen valokuvakirjan tuosta keikasta kotiin! Lähetin heti joten saan vielä jonkun suurennetun kuvan varmaankin koko lavasta. JEE. Paikka oli melkein sama kuin MEN:illä, tosin ylempänä joten lamput rajoitti näkyvyyttä vähän enemmän. Kaikki oli todella innoissaan, mistä kertoo se, että jo pari tuntia ennen keikkaa ihmiset huuteli Rammsteinia ja taputti etc. No sitten valot sammuu Rammstenin merkiksi minä menen rappusille penkkini viereen seisomaan ja sillä sekunnilla turvamies alkaa sohia mua kohti lampulla että nyt pois siitä. Menen kiltisti sitten seisomaan omalle tuolini paikalle ja menee kaksi sekuntia kun joku känninen koputtaa selkään ja sanoo, että istu, mekin halutaan nähdä jotain. Sanoisinko, että otti päähän, mutta ei kauaa. Päätin sitten moshata ja ottaa kaiken irti siitä keikasta ja siitä tuli paras keikka. Turvamies kurkki tasaisin väliajoin, että mä olin kiltisti paikallani joten mun suunnitelma kiitoksen viestityksestä Richardille jäi sitten tekemättä. Parhaiten jäi mieleen se, kun Till lauloi ich willissä että Versteht ihr mich (ymmärrättekö minua) ja alkoi sitten nauraa koska koko yleisö oli koko illan laulanu kaiken mukana. Ja mä tarkoitan ihan kaikkea. Mä kuulin kaikkien laulavan joka jumalan saksan sanan sinä iltana. Seisomaan nousin kun encore alkoi koska huomasin, että se humalainen oli mun takaa häipyny joten turpiin saaminen ei ollut enää uhkana. Sen lisäksi, että ilta oli muutenkin mahtava niin paljon haukuttu "Wembleyn akustiikka" oli LOISTAVA. Kaikki kuulosti paljon paremmalta kuin kahdella edellisellä areenalla ja lisäksi pommeihin oli varmasti laitettu ekstraa. Istuin taas räjähdetehosteen vieressä ja pitkiin aikoihin mun korvat ei ole olleet lukossa kahta päivää keikan jälkeen. Sellaista ei varmaan saisi nykyään edes tapahtua. Ja lisäksi ennen Rammstein käytti ehkä yhden tai kaksi näitä kovaäänisiä räjähteitä ja nyt niitä on suurinpiirtein joka toinen. Ei haittaa, mun korvia ehkä mutta ei mua. Tällä kertaa Richard teeskenteli osuman saanutta loppukumarruksessa ja ne nauroi. Ja Richard hyppäs taas lavalta ja läpsi eturiviä käsille (ekan kerran MEN:illä). Siitä tietää, että keikka oli myös niiden mielestä loistava. Lisäksi kun Schneider oli tulossa meidän puolelle kumartamaan niin (mä oletan) Combichristin yksi rumpali tuli lavalle ja työnsi Schneiderin meidän eteen. Siinä se sitten kumarsi ujosti, parka. =) Mutta joka tapauksessa Wembley Arena is the place to be.

 

Lisäksi pitää vielä mainita: Till ja Flake on parina aivan mieletön. Ne härnää toisiaan KOKO show'n ajan. Yksi mille repesin oli kun Feuer Freissa on syntikkasoolokohta ja Flake soitti sitten jotain erittäin kimeää niin Till laittoi kädet korvilleen, näytti kärsivältä ja kävi huitaisemassa Flakea. Joka ilta. JO-KA IL-TA! Ja näitä härnäysjuttuja on koko ilta pullollaan. Ihan mieletöntä. Nauroin vedet silmissä.
Vikana iltana itkin Frühling in Parisin aikana ja kun Till laskeutui takaisin lavan alle enkelinsiivet selässään viimeisen kerran niin olo oli todella tyhjä. Kun valot tuli takaisin päälle mä vaan tuijotin sitä lavaa, enkä kerta kaikkiaan jotenkin vieläkään tajua että mä oon nähny ne. Se tuntuu joltain oudolta unelta. Saas nähä meneekö taas kuukausi ennen kuin unet alkaa niin kuin viimeksi.

 

Pe: Nukuin heikosti puoleen päivään, adrenaliinin turvin menin käymään Lontoon keskustassa ja ostin Ipodin itelleni (160gb). Tulin takaisin ku ei vaan jaksanu ja 16.00 adrenaliini olikin kadonnu ja nukuin/löhöhilin seuraavaan aamuun asti kunnes siivooja tuli herättelemään, että olis huoneenluovutusaika. Kamppeet kasaan ja Victorian asemalle metrolla, laukku sinne säilöön ja lauantain viettoon Lontooseen. Kiertelin siellä täällä, kävin kattomassa Avatarin 3D:nä kun en muutakaan keksiny ja menin sitten yhdeksältä takas asemalle. Bussi lähti 23.00 takaisin Glasgow'ta kohti ja 7.15 oltiin perillä. En nukkunu tuntia enempää kiitos erittäin sinnikkään pikkuvauvan joka alkoi huutamaan aina, kun meinasin silmäni laittaa kiinni. Sunnuntain takia busseja ei menny ennen 12.35 joten otin junan kun Stirlingiin pääsin tulin Perthiin ja jouduin oottamaan sielläkin jäätymässä tunnin kun mikään ei ollu auki. Inhoan sunnuntaita matkustuspäivänä. Sain rehattua nyt überpainavan laukkuni kämpille ja nyt oon vaan rättiväsyny mutta ihan mielettömän onnellinen. Lisäksi varasin lipun Rock am Ringille 3 päiväksi (eipä siinä muita vaihtoehtoja edes ollut) joten Saksa kutsuu kesällä 4.-6. päivä. Ja Rammsteinin lisäksi kaksi muuta suuresti kunnioittamaani yhtyettä, Muse ja 30 Seconds to Mars, ovat siellä.

 

Hauska sattuma kävi Merch-kaupassa, ostin mukamas lipun ja ison julisteen ja kuinka ollakaan tuo juliste osoittautui jonkinlaiseksi TAPETIKSI. Nyt mulla on siis Rammstein tapettia ja seinälippu joka roikkuu onnellisena mun ikkunaverhona tällä hetkellä...

 

Että näihin kuviin ja tunnelmiin, kiitos ja hyvää päivänjatkoa. Palataanpas arkeen.