torstai 6. syyskuuta 2012
28.8.2010 Pikapyrähdys Amsterdamissa
Näitä päähänpistoja tulee aina silloin tällöin ja nyt sitten
Amsterdamiin tuli pikainen reissu. Torstaista sunnuntaihin oli hostelli
varattuna keskeltä kaupunkia. Aika kämäinen paikka, mutta menetteli noin
pariksi yöksi, eihän siellä tarvinnut nukkumista kummempaa
harrastaakaan. Amsterdam yleensä tuo kaikille matkaamiseen perehtyneille
mieleen kannabiksen laillisuuden ja hirveät pelot siitä, että eihän
siellä kaduilla uskalla kulkeakaan, kun luoja ties kuka narkkari iskee
sormensa ainepäissään kiinni. (Amsterdamissa kannabiksen pienimuotoinen
kotikasvatus ja käyttö on sallittua. 5g saa pitää mukana ja on
coffeeshop-nimisiä paikkoja joissa saa poltella ja on omat menut vain
polttelua varten) Siksipä suosittelen kaikkia katsomaan paikan läpi
ennen tuomioita, sillä Amsterdam on takuulla yksi kauneimmista ja
rauhallisimmista paikoista mitä olen läpi käynyt. Illalla ei tullut
sellaista turvatonta oloa joka tulee esimerkiksi Helsingissä. Kyllä,
Helsinki on mielestäni Lontoon rinnalla karmivin paikka yöllä. Eikä edes
Lontoo karmi niin paljoa... Mutta asiaan siis. Amsterdam hurmasi
kanaaleillaan. Siellä vesitie ja pyörätie on ne jutut. Kaikki liikkuu
pyörillä tai veneellä. Sitä pyörien määrää ei valokuvista voi ymmärtää,
mutta ihmettelen edelleen suuresti kuinka en ainoankaan alle jäänyt kun
aikamoista haipakkaa päästelivät. Red light District on hienon näköinen
paikka illalla. Hieman härski joo ehkä, mutta se on sellainen oma
todellisuutensa jota ei myöskään missään voi kokea. Kun katsoo ikkunaan
tarpeeksi kauan niin kis kis- merkkiähän sieltä joku alusvaatteisillaan
oleva naikkonen näyttää. Kuvia siitä ei ole, koska, noh se pitää vain
kokea. Mahdollista varmasti vain Amsterdamissa. Kävin myös
kanaaliristeilyllä. Mentiin sataman kautta (jossa oli isoja purjeveneitä
joillakin Sail 2010 festareilla) ja sieltä sitten ahtaisiin
pikkukanaaleihin läpi kaupungin. Lauantai-iltana olivat sitten tukkineet
kanaalin ja katuja juhliinsa. Hyvä meininki. Kuva löytyy tuosta kyllä.
Lisäksi shoppailumahdollisuudet oli aivan uskomattomat. Halpaa ja paljon
putiikkeja. Löysin kahet farkut ja yhet käsineet ja meinasin ostaa
semmosen ihanan mekon vintage-kaupasta, mutta se olis vaatinu enemmän
rintavarustusta heh. Sitä odotellen siis. Lisäksi tuli käytyä
seksimuseossa jossa oli 25v. juhlat menossa ja sain ilmasen lasin
skumppaa ja ISON suklaatikkarin joka kuvas bordellinaista ja kynän myös.
Aivan hillittömän hauska paikka. Niin ja sää suosi, oli lämmintä ja
aurinkokin paistoi melkein koko ajan. Ja nyt sitten kaikkien odottama
asia: Kuinka se paikka toimii, kun niitä huumeita on tarjolla? Lähdetään
nyt vaikka siitä, että sillä rahastetaan turisteja. On paitaa ja mukia
ja jos jonkinlaista perusturistihärpäkettä myynnissä. Miksipä ei
rahastettaisi se kuitenkin on kuuluisa kyseisestä asiasta? Vähän sama
kuin Rooma mainostaa Colosseumia ja Lontoo London Eye:ta. Eniten
kannabiksen läsnäolon huomaa ajoittaisesta tuulahduksesta joka yleensä
tulee coffeeshopin edustalta kävellessä. Tuoksu on semmoinen paksu,
vähän makeahko. Eipä sitä osaa kuvailla, kyllä se pitää ite kokea.
Erittäin tunnistettava haju joka tapauksessa. Ihmiset ei käyttäydy sen
kummemmin kuin muuallakaan, ovat itse asiassa rentoutuneempia (kuuluu
kannabiksen vaikutuksiin) ja asiallisia. Ihan yhtä ystävällisiä kuin
yleensäkin Suomen ulkopuolella ollaan. Amsterdam on mielestäni paikka
nimenomaan nuorille ja nuorenmielisille. Ei sinne kenenkään
konservatiivitiukkapipon sormi ojossa kannata mennä. Jos menee niin
omapahan on rahojensa tuhlaus, menis sitten vaikka sinne
pakettimatkalleen Gran Canarian Suomi-baariin. Niin ja se piti vielä
mainita, että ruoka oli aivan loistavaa. En tiedä mitään
hollantilaisesta ruoasta, mutta kävin meksikolaisessa, kiinalaisessa ja
italialaisessa ja olivat kaikki niin upean loistavan maukkaita aterioita
tarjoavia, että menisin heti takasin, jos voisin, jo pelkästään ruoan
takia. Paluun aion kyllä tuonne tehdä jossain vaiheessa kuitenkin.
Viimestään kun tulee joku halppistarjous. Ja ens kerralla pidemmäksi
aikaa niin mistäs sitä tietää jos ehtis kiertää vähän muutakin
Hollantia. Rotterdam kun kuulemma on ihan käymisen arvoinen. Mutta nyt
pari kuvaa:
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti