Torstaina saavuin Berliiniin siinä
aamukymmenen aikoihin. Otin bussin Alexanderplatzille josta mun hostelli
oli noin kilsan päässä. Tietty harhailin vikasuuntaan (en tiiä mikä
siinä paikassa on niin vaikeaa, mutta joka kerta kun sieltä jonnekin
menin niin aina väärä suunta). Eräs ystävällinen saksalainen sitten vain
kysyi spontaanisti kun karttaa syynäsin, että mihinkähän olen
yrittämässä ja sanoin sitten heikolla saksallani, että Schönhauser
Alleelle yritän. Se sitten totes, että neljä korttelia takasin päin ja
oikealle. Noh, minähän lähdin tarpomaan painavissa kengissäni ja
onnellisen unohtaneena kuinka iso Berliini on. Tarvoin hostellille joka
tuntui olevan todella kaukana loppuviimeksi. Kun pääsin perille dormiini
jossa oli minä+5 miestä asumassa lähdin vielä kaupungille. Kävin
mm.levykaupassa jossa näin Rammsteinin uusimman levyn ja otin sen ihan
mielenkiinnosta käteeni ja niinpä niin Ich tu Dir Weh viivattuna
punasella yli ja alla teksti, että sensuroitu Saksan perhe (tms.)
viranomaisten toimesta. Noh, pienen naurahduksen jälkeen katselin muita
levyjä ja meinasin ostaa Unheiligin uusimman, mutta oli liian kallis
joten palasin takasin dormiini ja nukahdin. Heräsin vasta, kun Julie
lähetti viestin, että olis tapaaminen Rammstein fanien kanssa 19.30
alkaen. No suuntasin sitten takasin Alexanderplatzin maailmankellolle
jossa tapasin eka Julien ja pian paljon muita "uusia" tuttavuuksia.
Tunsin suurimman osan V!-keskustelupalstalta jossa oon nyt ollu sen 5
vuotta mukana. Mentiin sitten joukolla ravintolaan tv-tornin alapuolelle
syömään ja vietettiin oikein mukava ilta. Tarjoilija kysyi, että mikäs
tää tämmönen tapahtuma on kun kuuli mistä päin ihmiset oli tullu (UK,
USA, Australia, Hollanti, Suomi etc.) ja oltiin vaan, että Rammstein ja
se katto meitä hetken ku hulluja XD. Bändi herättää edelleen aika
sekalaisia tunteita saksalaisissa ja tulee aina herättämään. Takasin
dormiin palasin joskus 1.30-2.00 aikoihin, kaikki nukkumassa.
PERJANTAI: Tavattiin Julien kanssa A'Platzilla, koska kumpikaan ei tienny miten Wuhlheideen vois päästä, kun ratatyöt oli käynnissä joten suoraa yhteyttä ei ollut. Käytiin syömässä Burger Kingissä ja sitten matkaan. Juna-bussi-juna-yhdistelmällähän sinne pääsi ja oltiin perillä joskus 15.30 aikoihin. Tavattiin toinen Julie ja sen mies + pari muuta ja oltiin ihan edessä jonossa. Istumaan oltiin kuitenkin menossa, koska Julie sai Birminghamissa lievän paniikkikohtauksen yleisössä eikä nähny keikkaa juuri yhtään. Ite en halunnu jättää seuraani joten otettiin hyvät paikat katsomosta ja sitten vain odoteltiin ja juotiin limukkaa keräilymukeista. Lämppäri Skunk Anansie ei kauheasti herättänyt intoa kenessäkään, aika kökkö suoraan sanoen. Rammstein aloitti jossain 21.00 jälkeen... Eka tippu musta verho, jonka takaa paljastu isoin Saksan lippu mitä oon ikuna nähnyt ja sit se tippu pois räjähteen kera. Ne soitti Rammliedia joka on varmasti paras biisi keikan alottamiseen. Ja mikäänhän ei näytä upeammalta kuin 20.000 ihmistä takomassa nyrkkiä ilmaan ja laulamassa KAIKKI sanat mukana. Tämä jatkui koko keikan, 3:na päivänä. Toinen biisi oli oma henk.kohta suosikki B********* jonka aggression taso on jotain uskomatonta. Sitten Waidmanns Heil tulineen. Keine Lust hieno edelleen, ja opin, että niiden savupatsaiden läpi voi juosta. Weisses Fleisch, Du Riescht so Gut, Frühling in Paris (joka kirvoitti kauneimman yhteislaulun ikinä), Feuer Frei!, Links 234, Benzin ja mun suosikkilivevedoksi noussut Wiener Blut. Oi taivas se on loistava! Ich Tu dir Weh loksautti mun suun auki, koska a)olin varma, että ne ei soita sitä ja b)ne ilotulitteet jotka nousi ilmaan lavan takaakin! No sakkoja tuli sit varmaan kerättyä 180.000 euroa kolmelta esitykseltä, mutta oli se sen arvosta. Paul parka tosin sai kipinöitä selkäänsä. Du Hast:ista pidän edelleen sen vaijeri-jutun takia. Plus on kivaa laulaa KOVAA. Sitten oli Pussyn vuoro, joka päättää keikan varsinaisen osuuden ja taas tuli vaahtoa ja confettia riittämiin. Sitten ekat kumarrukset. Encoreen: Sonne, Haifisch ja Ich Will (joka on selkeästi SE laulu Saksassa, koska voi luoja sentää se oli upeaa. Ihmiset laulo niin kovaa ja niin mukana ja kädet nousi ilman erikseen kehottamatta ja pysy ilmassa koko biisin loppuun asti). Toinen encore on sitten "vaan" Engel jossa Till tosiaan tulee massiivisten siipiensä kanssa lavalle ja biisi loppuu tyyliin koko lavan osittaiseen räjähdykseen. Lähdettiin loppukumarrusten aikaan, että ehdittiin pikkusen ennen väkimassaa pois alta ja junaan. Koko paluumatkan virnuiltiin kuin idiootit ja pokka ei meinannut pitää ku mentiin snackbaariin ja pyydettiin Bratwurstit (Sauerkrauttia ei mukana saanu) jotka oli erittäin vietteleviä sen sämpylän välissä. Hah.
LAUANTAI: Menin saman Burger Kingin kautta samoihin aikoihin paikalle. Juoksin kilpaa eturiviin Paulin eteen ja sinne pääsin. Settilista sama, mutta Weidmanns Heiliin oli lisätty metsästyspyssy ja Du Riecht so Gutiin ne käsijutut joista tulee jotain suihkejuttua. Paul naureskeli koko ajan ja sen hymy on vaan jotain mitä ihminen jaksaa kattella loputtomiin. Lisäksi näytin sille ton ns. "rok-rok-merkin" kun se tuli ihan mun eteen ja se näytti mulle takasin ja hymyili. Sit ku Olli tuli siihen eteen mä vilkutin sille ja se nyökkäs takasin ja hymyili kans. Muutenkin pojat oli hyvällä tuulella. Paulilla ei ollu ihan paras päivä tekniikan kans. Sen mikkiständi oli paskana ja kitarakaan ei ihan toiminu kunnolla. Lisäksi, kun Benzinin aikana tuli tarttu johonkin siinä lavalla niin sitä sammuttamaan juossu mies törmäs Pauliin. Lisäksi ihmettelin, kun se katto ylös ja alko nauraa. Katoin sitten ja kuinka ollakaan ne tulenlieskat oli sytyttämässä yhtä kattolamppua tuleen-se savus jo. Ihastuin myös tähän hauskaan vitsiin jonka ne on Pussyyn kehittänyt, koska Paul on lyhyt ja Olli pitkä niin ne meni too short too tall kohdassa vierekkäin ja naureskelivat ja lisäksi Till vielä osoitti Paulia siinä liian lyhyt kohdassa. Mutta on ihanaa nähdä kuinka hauskaa niillä oli koko Wuhlheiden keikkojen ajan, vaikka kaikki ei aina ihan toiminnutkaan. Maanantaina olin taas samalla paikalla eturivissä ja tuntia ennen lämppäriä tuli 5:en minuutin ukkoskuuro joka kasteli kaiken ja hytisin sitten hypotermian partaalla. Rammstein ku tuli niin en tietty enää tiedostanu kylmää ja märkää. Tekniikka ei oikein pelannu, esim. kosketinsoitin jolla Flake ensin lyö Tilliä ja jonka Tillin pitäis sit saada räjähtämään ei räjähtäny ja koska Till hieman turhautui siihen se meinas heittää sen randomisti lavan sivulle ja tietty Paul osu just reitille ja melkein sai siitä päähänsä. Lisäksi Ich tu dir Weh:n lopus tapahtu joku rytminen moka ja Schneider sit vaan päätti että helvetti nyt tämä lopetetaan ja lopetti biisin ku seinään. Feuer Frein! aikana toivoin, että Paul kääntäisi päätään niin, että se liekki tulis siihen meidän lähelle ja lämmittäis ja sen se teki- 2 kertaakin vielä ja oli kuuma juu. Tuli aika näpsäkästi pään päälle. Oon kuullu, että ihmiset on saanu tuosta palovammoja jos niitä sohii juuri noin =). Lisäksi siinä oli tolppa ja äänilaitteita mihin se olis voinu osua. Joka tapauksessa oli hienoa kuitenkin ja kaiken palelemisen ja sairastumisen arvoista.
Kerronpa vielä sunnuntain välipäivästä.
Tunsin oloni hieman kipeäksi joten päätin vain käydä Karl-Marx Alleella
kävelemässä ja sieltä sitten kauniin sään siivittämänä meninkin peräti
Brandenburgiin asti ja "vanhoille tutuille" reiteille jotka oli tosiaan
4km päässä. Oli sentään lenkkarit. Yks mies hoksas mun Rammstein paidan
ja alkoi saksaksi puhelemaan että olitkos keikalla ja mitä pidit etc.
Juteltiin jonkun aikaa. Uskomatonta on se, että mä ymmärsin tuolla
matkalla ihan kaiken mitä mulle puhuttiin ainut että oma puhuminen
kuulostaa niin hirveältä että välissä mua hävetti avata suuni.
Ainoastaan Rammsteinin keikan jälkeen kieli sujui hyvin jonkun aikaa ja
oli hauskaa jutelle yhen naisen kans lauantaina keikan jälkeen aidan
vieressä ku odotettiin massan lähtöä. Söin ja lähdin tulemaan kämpille
takasin pari lehteä ostaneena, että oli jotain tekemistä. Luin niitä
sitten illan, en menny Prater Gartenin tapaamiseen, koska tunsin ääneni
lähtevän muutoinkin. Juttelin kämppiksieni kanssa kunnolla ekaa kertaa
ja olivat oikein mukavaa seuraa. Perustravellereita Italiasta ja
USA:sta. Ja se äänihän oli siis maanantaiaamuna jo vähän käheä joten se
vesisade sitten vain vahvisti taudin. En keikalla meinannut saada enää
huudettua plus mun kurkkua ei auttanut se erittäin paksu ruudinsavu
kahdelle illalle Frühling in Parisin aikana. Se nimittäin tuntuu
kurkussa samalle kuin jos joku ottaisi sytkärin, tökkäisi sen
kurkunpäähän ja sytyttäisi. Ja kun sitä kesti aina sen 2 minuuttia niin
oli varmasti hyvin terveellistä toimintaa. Ja se passiivinen tupakointi
ei auttanu liioin. Laskin, että meitä oli 6 ihmistä vieretysten, minä
mukaanlukien, ja 5 poltti (eli en minä) olipahan mukavaa. Näinä määrinä
se haittas jo muakin. Mutta joka tapauksessa kolme keikkaa olivat niin
uskomattomia, että se oli jälleen kaiken taudin ja kivun ja kärsimyksen
arvoista. Ja se, että sai vielä keikkojen lisäksi seikkailla
Berliinissä, niiden kotikulmilla ja imeä samoja vaikutteita joita ne on
musiikkiinsa ottaneet oli upea bonus. Löysin erittäin tutuhkoja
paikkoja...=) Ja muutoinkin joku juttu ITÄ-Berliinissä on, mistä vain
pidän. En ole koskaan ollut noin idässä kuin nyt ja se on niin paljon
upeampi kuin se osa missä 3 vuotta sitten olin. Se on kaunis paikka.
Kiitos Rammstein, jälleen kerran.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti