torstai 6. syyskuuta 2012

8.9.2009

Meinasin mennä perjantaiaamuna aamupalalle töihin, mutta mua ei sitten tarvittukaan joten menin takaisin nukkumaan ja nukuinkin pitkään. Saman päivän illallinen oli mielenkiintoinen. Kesken kaiken tuli palohälytys ja piti ohjata asiakkaita pois. Hälytys meni pois päältä ennen kuin kaikki saatiin edes pois, mutta erääseen isoon pöytään (20 henkeä) oli jo tuotu ruoat ja kaaoshan siitä tuli kun piti hommata lämpimät ruoat uudestaan. Onneksi ei osunut omalle pöydälle. Oltiin juuri menossa hakemaan ruokia kun hälytys tuli.
Lauantai onkin sitten oma lukunsa. Illallinen oli tupaten täynnä isoja pöytiä ja sen vuoksi kahden hengen pöydät joutu odottamaan pahimmillaan 15 minuuttia annoksiaan, koska keittiö laittoi isot tilaukset etusijalle. Ei voinu kuin pahoitella viivettä ja juosta taas seuraavaan pöytään. Kukaan ei ainakaan mulle suuttunu, vaikka toki kyselivätkin missä viivyttiin. Kun sitten aloitettiin aamiaisvalmistelut joskus 22.30 aikoihin niin sähköt katkesivat koko Crieffistä joskus 23.00 aikoihin. Koko hotelli oli pimeänä keittiötä ja varageneraattorin tuomia valoja luk.ottamatta. Vastaanotto oli täynnä valittavia asiakkaita ja lisäksi me ei pystytty valmistelemaan aamiaiselle juuri mitään kunnolla, koska ei nähnyt yhtään mitään. Pidettiin ylimääräinen kokous ja ne keillä oli 7.00 aamu (minä) pääsi 00.00 kotiin. Tein sitten osani niin pitkälle kuin pystyin ja lähdin kämpille puolilta öin. Kuulin, että muut oli ollu töissä 2.00 asti ja Brasserie ravintolassa 5.00 asti. Onneksi en jättäny avaimia takin taskuun, koska se on sellaisen sähkölukon takana joten takki jäi yöksi hotellille. Kämpille kun pääsin niin täällä piipitti sähköboksi alakerrassa niin kovaa, että se kuului mun huoneeseen joka sitten vaikeutti nukkumista. Onneksi oli taskulamppu niin näki jotain. Sähköt tuli takaisin joskus 1.30 aikoihin.
Sunnuntaina sain aikaiseksi noin 17 tunnin työpäivän. Alotin 7.00 ja lopetin 00.25. Taukoa yhteensä n.35 minuuttia kahdessa erässä. Vapaapäiviä on vasta torstaina ja perjantaina. Huvitti aamulla, kun eräs asiakas kyseli, että kuinkas sä nyt taas olet töissä kun olit eilen illallakin. Lisäksi ruotsalaisopas oli taas eilen paikalla ja morjestettiin pikaisesti. Taitavat olla taas tänään paikalla ja onneksi olen sillä osastolla töissä. Tarttee mennä vasta 19.00:ksi tosin. Jouduttiin tänään ja viime yönäkin pesemään keittiötä oikein kunnolla jokaista seinässä olevaa roisketta myöden, koska terveystarkastaja on tänään käyny kierroksella ja kuulemma jos löytää yhdenkin asian joka on väärin niin kaikki saa potkut. Lisäksi seuraavat kaksi viikkoa pitää elellä siististi, koska joku toinenkin tarkastus on tulossa siisteyttä koskien.

Soitin taas sosiaalitoimistoon, koska sain jo kirjeen Human Resourcesilta, että pitäis saada sos.tunnus hommattua tällä kuulla. Menin sinne toki sanomaan, että yritän kyllä kovasti ja ne oli, että ei se mitään me lähetetään nämä kirjeet automaattisesti. Puhelimesta sanottiin, että ne nyt lähettää mun tiedot Edinburghiin joka olis mun mielestä pitäny tapahtua jo ajat sitten ja, että ne ottaa yhteyttä huomiseen mennessä. Jota epäilen taas, mutta annetaan nyt mahdollisuus. Se nainen kuulosti edes siltä, että se ihan oikeasti aikoi tehdä asialle jotain.

Viimeiset päivät on satanu aika rajustikin. Oikeastaan joka päivä viimeiset 5 päivää. Tänään aurinko jopa vaivautui hetkeksi esiin, mutta nyt nuo pilvet tuli taas jostain. Luin lehdestä, että Ylämaalla on mielettömät tulvat ja siellä on mennyt taloja joen mukana ja teitä ja rautateitä on poikki. Hyvä etten lähtenyt käymään Invernessissä vielä en olisi pian päässyt junalla sinne asti. Katselin läpi esitteitä Skotlannista ja erityisesti noita kallio ja linnakohteita. Niitä on todella paljon ja pitäis nyt sitten karsia parhaat tuosta joukosta. Loch Ness on niin turistirysä, että voi olla että kierrän paikan kaukaa. Inhotti kuva jossa oli joku hirviöpuvussa oleva tyyppi. Joku saariseikkailu olis kiva, mutta se pitäis tehdä lähiaikoina, koska joihinkin ei pääse talvella. Lisäksi Edinburghissa on marraskuusta tammikuuhun Queen musikaali joka näytti esitteessä hyvältä. Vois olla ihan mielenkiintoinen mennä kattomaan. Jos siis saan liput. Muutenkin ihmiset suosittelee koko ajan paikkoja minne mennä. Blackpool, Leeds ja Covent Garden (Lontoo) oli eiliset (su) poiminnat.
Sain illallisen vapaaksi tälle päivää niin tulinpa nyt sitten koneelle, kun ensin nukuin koko päivän. Nyt suunnittelen mitä teen torstaina tai perjantaina.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti