9.11.2011 On the road in the US osa 11

Jatkettiin aamulla matkaa kohti seuraavaa välipysäkkiä ennen Washingtonia, joka oli siis Virginia. Yövyttiin Appalakkien läheisyydessä. Seuraavana päivänä jatkettiin matkaa kohti viimeistä kohdetta eli Washington D.C.tä. Tällä välillä oli isoja maissipeltoja ja juuri sellaisia Stephen King peltoja sekä Gilbert Grape henkisiä isoja taloja. Katsokaa jostain Googlesta, jos ette tiedä mitä juurikin tarkoitan. Käytiin katselemassa monumenttien yövalaistukset, jotka olivat todella vaikuttavan näköisiä. Muutoin Washington oli kaupunkina todella pysähtynyt. En muista enää mikä viikonpäivä mahtoi olla, mutta ihmisiä ei näkynyt missään. Joka tapauksessa Capitol Hill oli vaikuttava yöllisessä valaistuksessa ja vahvat leffavibat tuli taas, erityisesti Independence Day.

Seuraava ja viimeinen trekkipäivämme oli varattu omaa aikaa Washington D.C.n ilmaisten (voisivatko museot olla ilmaisia Suomessakin niin niissä tulisi käytyä?!) museoiden kiertelyyn. Ensin käytiin tietenkin poseeraamassa Valkoisen talon edessä. Aika legendaarinen hetki. Tarkka-ampujat katolla piti tarkkaa vahtia ettei väkeä ala tulla aidan yli. Menin sitten holokaustimuseoon, enkä heti tajunnut, että jos haluaa nähdä sen julmimman osuuden pitää hommata aikalippu (ilmainen). Aikaa oli yli tunti omaani joten kävin pikaisesti pyörähtämässä American history museossa jossa tsekkasin maailman ensimmäisen USA:n lipun jonka pohjalta niiden kansallislaulu Star spangled banner on kirjoitettu. Se lippu oli valtava ja hieman kärsinyt ja siksi hapettomassa tilassa lasin takana. Joka tapauksessa aika mahtipontinen hetki. Lisäksi ihastelin hetkisen entisten presidenttien vaimojen pukuja. Sitten olikin jo aika palata holokaustimuseoon. Kierroksen aluksi annettiin pieni tarina juutalaisesta jonka tarinaa pystyi seuraamaan museon eri vaiheiden mukana sivua kääntämällä aina kerroksen lopuksi. Onneksi omani oli selvinnyt, aloin nimittäin jännätä sen kohtaloa siinä vaiheessa, kun se joutui leirille. Mieleenpainuvin oli varmastikin osasto, jossa oli videomateriaalia leirien teloituksista ja lääketieteellisistä kokeista joita natsit harjoitti juutalaisilla. Katsoin yhtä teloitusta ja viereeni tuli nainen, joka alkoi itkeä hyvin vuolaasti. Oli hieman tukala olo siinä vaiheessa. Lisäksi oli myös yksi käytävä johon oli kasattu Auschwitzista tuotuja kenkiä ja siellä haisi nahka todella voimakkaasti. Lisäksi museon "mukavammassa" osassa jonka tutkin läpi myös oli Hitlerin propagandanäyttely ja se miten propagandan saa toimimaan ja aivopesun yleensäkin. Toisessa alueessa oli lapsille tarkoitettu juutalaispojan tarina - näyttely jossa pystyi näkemään pojan huoneen ja mitä hänen suvullee tapahtui. Pakko ei ollut kuulla mitä perheelle oli tapahtunut, mutta lopussa oli puhelin jonka luurin nostamalla pystyi kuulemaan ratkaisun; kuolivat kaikki. Synkän kierroksen päätteeksi oli mahdollista myös mennä pyöreään, valkoiseen muistohuoneeseen jossa pystyi sytyttämään vapaasti kynttilän.
Koska itselläni oli paljon aikaa jäljellä kävin vielä Valkoisen talon museossa ja kävelin hot dogin voimalla Lincolnin muistomerkille ja kunnostettavana olleen altaan toiseen päähän. Forrest Gump - hetki olisi ollut täydellinen, jos allas olisi ollut käytössä. Lisäksi altaan toisessa päässä oli II Maailmansodan muistomerkki jossa oli paalu jokaista USA:n osavaltiota kohden. Oli mielenkiintoista kuulla maanjäristysuutiset pari viikkoa sen jälkeen, kun oli itse paikalla ollut. Tuo pitkä tikkuhan on George Washingtonin muistomerkki ja vahingoittui hieman järistyksessä.

Illalla vielä oli oman ryhmäni vuoro kokata ja hieman haikeissa tunnelmissa vieteltiin viimeistä iltaa yhdessä. Päätimme jättää välineiden puhdistamisen aamuun aikaisenkin herätyksen uhalla, sillä matkaa ei ollut niin paljon jäljellä, ettemmekö olisi ehtineet New Jerseyyn tavoiteajassa, vaikka olisimmekin joutuneet vielä ruuhkaan.

Aamulla putsasimme kaikki varusteet, ajoimme New Jerseyyn hotelli Hiltoniin johon trekkimme päättyi. Lähdimme osa vielä samalla junalla (ymmärrän nyt kaikki Amtrak vitsit, mitä tv-ohjelmissa näkee, junat on siinä maassa niin huonoja ja hitaita) Manhattanille ja jätimme viimeiset jäähyväiset. Oma hotellini oli heti Madison Square Gardenia vastapäätä ja samalla myös juna-asemaa vastapäätä. Tähän päättyi ryhmän kanssa matkaaminen ja 21 päivää kestänyt mieletön Amerikan etelän läpikäyminen. Olo päästessäni hotellille oli vaatimattomasti sanoen hämmentynyt ja en voinut uskoa, mitä olin juuri tehnyt ja vielä oli muutama päivä New Yorkia jäljellä.