Hyvä keino avittaa matkakuumetta tai lievittää sitä, näkökulmasta riippuen, on kokkaaminen. Nyt, kun itselläni on vihdoin keittiö kokonaan omassa käytössä niin olen täysin jäänyt koukkuun ruoanlaittamiseen. Teen vähintään joka viikonloppu jotain uutta ja erikoista ja joskus viikollakin jos energiaa töiltä on jäänyt. Aluksi kokkailin ihan kotikokista etsimilläni resepteillä, sitten kysyin nepalilaiselta tutultani yhtä kanareseptiä, jota se kerran meille laittoi ja nyt viimeisimpänä ostin tuon kirjan Gordon Ramsay Kokkauksen Taito. Voin sanoa, että kannatti. Kirjassa on vinkkejä alkaen aina sipulin oikeaoppisesta kuorimisesta ja jokaisessa reseptissä on joku pikkuvinkki liittyen ruoanlaitto-osuuteen. Fantastista! Näin tämän ohjelman sattumalta tv:ssä ja siinä opetettiin ihan perus-kokkaustaitoja ja yksinkertaistettuja reseptejä joita kuka vaan pystyy tekemään. Näin lopputeksteissä, että se sarja perustuu tuohon kirjaan joten pakkohan se oli hommata. Ja kun oli vielä suomeksikin! En ole ehtinyt vielä hirmuisia kokeilemaan, mutta olen saanut aikaiseksi sieni-purjopastaa, täydellisesti paistetun lohen sekä uppomunan! Ilman kirjaa olen laittanut sitä ihanaa kanaa nepalilaisittain ja leivoin vielä naan-leipää siihen kylkeen. Lisäksi mm. chili con carnea jonka lisäkkeeksi tein sitten tomaatti-chiliriisiä. Herran muut suomennetut teokset pitää kyllä laittaa mieleen myös ja ehkäpä hankkia jossain vaiheessa, kun perustaidot saadaan hanskaan.
Tästä kaikesta ruoanlaitosta tulikin sitten mieleeni, että kun alan jonain päivänä rakentaa sitä maailman ympäri -reittiä sen pohjaksi tulee kulinaariset elämykset. Haluan tutustua eri maiden katukeittiöiden ja normikeittiöiden antimiin, sekä kerätä reseptejä ja vinkkejä kotitoteutukseen. Olen yrittänyt keskittyä eri maiden keittiöihin näin kotikokkauksessa, vaikka se onkin vähän vaikeaa johtuen siitä, että perusmausteidenkin hankkiminen syö rahaa jonkun verran puhumattakaan kaikenmaailman koriantereista ja masaloista. Mutta kyllä sekin kannattaa, ruoasta tulee vaan niin taivaallista. Olen aivan varma, että jos joskus asun omassa kodissa niin sen keittiöstä tulee kunnolla varusteltu ja maustekaapista sen sydän. Tällä hetkellä joudun vielä välineistön kanssa pikkasen improvisoimaan.
Huomenna aion matkustaa Pohjois-Afrikkaan ja tehdä munia marokkolaiseen tapaan. Lisäksi haluan kokeilla myös mausteista makkarariisiä, joka on vähän tuommoinen espanjalainen juttu. Maailman ympäri, halvalla! Ja ei kun kokkailemaan!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti