Adoptoin itselleni uuden lemmikin toissapäivänä, nimittäin hommasin uuden matkalaukun. En tosin mitään isoa, vaan mietin tarkasti mihin käyttöön se tulee ja mikä itseäni ärsyttää yleensä eniten laukuissa. Tarkoitus oli, että joku mikä ei mene käsimatkatavarana, mutta on niin pieni ja keveä, että mulla ei mee hermot sen kanssa, kun istun ruuhkabussissa kentältä keskustaan tms. Löysin sitten netistä (aivan hirvittävän monen sivuston selaamisen jälkeen) hyvälle vaikuttavan vaihtoehdon.
Laukku saapui eilen ja olen enemmän kuin tyytyväinen tähän. Erottuu varmasti, kun tulee ruumasta ulos, on kevyt ja juuri sopivan kokoinen lyhyille matkoille, joihin kuitenkin haluaa ottaa muutakin kuin käsimatkatavarat. Ainut miinuspiste tulee siitä, että tämä lukitaan vetoketjulla, mikä ei itsessäni aiheuta hirveää luottamusta, mutta käytössähän sen sitten näkee. Lukkosysteemi on kuitenkin hyvä, kun vetoketjut saa kiinnitettyä numerolukkoon laukun kyljessä. Lisäpointseja tulee todella hyvin asetelluista pyöristä sekä jo kauan kaipaamani pitkä "vetotikku" tai miksi sitä sanotaankaan.
Mietin tuossa jo ostaessani, että olisi voinut säästää rahat niin, että olisin saanut kunnollisen rinkan ostettua, mutta totesin, että niitä pitäisi mennä kauppoihin kokeilemaan, että löytäisi sen minkä kanssa jaksaisi sitten vaikkapa lähteä sinne Nepalin vuorille. Muutoinkin tarve oli pienemmälle ja kovalle laukulle, että josko sitä joskus voisi tuoda lyhyiltä reissuilta jotain kotiin, kun on tilaa ja kova laukku ympärillä niin ei kaikki hajoa. Innolla odotan, kuinka tämän kanssa lähtee yhteinen matka toimimaan, mutta marraskuun lopussahan se selviää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti