Tansanian seikkailu loppuosa

Chips Mayai ja paikallinen Kilimanjaro olut

Seuraavat pari päivää satoikin vettä, enemmän kuin 15 viime vuoteen. Tämä johti siihen, että osasta kaupunkia tiet upposivat veden alle, ihmisiä kuoli ja menetti kotejaan. Laittaisin tähän videon noiden sateiden jälkeisestä ajasta, jolloin käytiin tuolla alueella. Tie oli edelleen täysin veden peitossa ja voi vain kuvitella, mitä se on rankimpien sateiden aikaan ollut. Muutoinkin sadekuurot värittivät matkaa aika raskaasti. Tänä rankkasade viikonloppuna mentiin sitten lauantain kunniaksi Suomen suurlähettilään asunnolle ja järkättiin pikku juhlat siellä. Kokkailtiin, lämmitettiin sauna, uitiin uima-altaassa ja ihmeteltiin mihin kaikkeen Suomen verorahat menevätkään (sähkökäyttöinen pippurimylly) Tarkoituksena oli lähteä klubille, mutta niiden juhlat oli peruttu, koska vesi oli vallannut koko kaupunginosan. Lisäksi kyydin saaminen oli vaikeaa, koska harva suostui ajamaan kun teitä ei ollut enää. Saatiin kuitenkin kyyti keskustan baariin ja istuttiin siellä hetki. Todettiin kuitenkin että ei siitä mitään tule ja porukkaa oli tupa täynnä niin lähdettiin kotiin.

Kun sitten tuli ainut täysin aurinkoinen ja selkeä päivä koko kahden viikon aikana lähdimme veneellä läheiselle Mbudyan saarelle. Asumaton saari, jossa on hyvä ottaa aurinkoa. Oltiin siellä koko päivä ja vähän pidempään, koska veneenkuljettaja ei tietenkään 16.00 ollut vielä saapunut niin kuin afrikkalaiseen tyyliin sopii. Lähempänä viittä saatiin kyyti takaisin maihin. Illalla olikin sitten Full moon partyt erään hotellikompleksin alueella jonne lähdettiin koko tyttöporukka. Aivan mielettömän upeat juhlat, sopiva määrä ihmisiä ja aivan ihana ranta missä pystyi katselemaan täysikuuta ja tähtiä samalla kun musiikki soi tanssilattian puolella. Tapasin uusia ihmisiä ja mieleen jäi eniten etelä-afrikkalainen yksin ensimmäistä kertaa reissulla ollut nainen. Meillä oli oikein hauska ilta ja keskusteltiin ummet ja lammet Etelä-Afrikasta. Lähdettiin ennen auringonnousua kämpille, mutta nähtiin sekin, kun siinä meni ehkä puolisen tuntia ennen kuin pomppasi taas taivaalle takaisin kotiinpaluun jälkeen. Ja kuvia ei ole tuostakaan juhlasta, koska digipokkari sanoi sopivasti toimintasopimuksen irti.


Päästiin myös käymään kaverini vapaaehtoistalolla, tavattiin sen vanhoja tuttuja ja loppuaika menikin sitten näiden kanssa hengaillessa. Tuli nähtyä erilaisia rantabaareja illan pikkutunteina. Hauskin tapahtuma näistä rantabaareista on se, kun sähköt meni poikki jossain vaiheessa iltaa/yötä ja tuli ihan pilkkopimeää. Emanuel, johon tutustuin matkan aikana, totesi sitten vähän ehkä liian kovaan ääneen, että yleensä tässä vaiheessa kaikki juoksee pois ravintolasta ettei tartte maksaa. Kun valot tuli takaisin, ihan meidän vieressä seisoi Masai-soturi keppinsä kanssa vahdissa. Kukaan meistä ei ollut nähnyt tai kuullut, että se oli ilmaantunut siihen. Soturin nimi velvoittaa melkoisiin taitoihin selkeästi.

Kotitie

Viimeisinä päivinä otettiin sitten semmoinen asenne päälle, että kokeiltiin kaikki mitä oli jäänyt sateiden takia tekemättä. Käytiin Kunduchin hotellilla vähän löhöämässä palmujen alla, vaikka sää ei ihan optimaalinen ollutkaan.
Lisäksi käytiin Woodmarketilla ostamassa vähän paikallisia tuotteita ja minäkin opin vihdoin tinkimisen jalon taidon. Onhan se draamaa ja pidemmän päälle alkaisi käydä hermoon, mutta tällaisena sopivana annoksena meni kyllä ihan hyvin. Hypättiin myös Kunduchilta palatessa lyhyellä, hyväkuntoisella tienpätkällä motskarien (piki-piki) takapenkeille ja taitettiin matkaa seuraavan bajaaji-kulmauksen luo niillä. Tuohon kyytiin voisi vaikka tottuakin, tosin se on vaarallisin kulkuneuvo, mitä nyt äkkiseltään voi löytää, jos tie on huonossa kunnossa ja mennään ruuhkassa pujotellen. Mutta tämmöinen maalaisajelu oli rentouttavaa. Ainut kriteeri bajaajille oli, että sillä on oltava musiikkia, koska matkasimme vähän pidemmän matkan ja ensimmäinen nappasi. Maksettiin vähän ylihintaa, mutta kyllä musiikista voi aina vähän maksaa. :)

Kauppamatkan varrella

Viimeisenä iltana syötiin myös Mishkakia joka on paikallinen herkkulihavarras. Aivan taivaallisen hyvää, voisin elää niillä koko loppuelämäni. Samoin kuin chips mayailla voisi myös elää loputtomiin. Kyseessä siis munakas jossa on ranskalaiset sisällä. Taivaallista tämäkin. No kuitenkin, siirryttiin siitä toiseen baariin, jossa näin sitten Bayernin julman tappion vieraissa Madridille. Emanuel tuli paikalle myös ja se kierrätti sitten autolla vielä yön pimeinä tunteina katsomaan kaupunkia ylhäältä kukkulan huipulta. Sanoisinko, että loistava viimeinen päivä, ilta ja yö kokonaisuudessaan.

Yleiskuvana Tansaniasta jäi mieleen aivan ihanat ihmiset, rento ilmapiiri (jota toivon vaalivani hamaan loppuun saakka), hienot rannat, hallittu kaaos sekä erot kaupunginosien välillä. Voisin palata takaisin välittömästi, niin paljon jäi tekemättä. Ensi kerralla enemmän rahaa taskuun ja Kilimanjaron valloitukseen!

Bajaajin kyydissä