Outo paikka jossa elän

Tuli vastaan facebookissa tänään hieno kuva Berliinistä.

Eli siis mies teipattuna sähkölaatikkoon dildo päässään. Okei, kyseessä on taiteilija ja se oli tuossa uutisen mukaan vain 10 minuuttiia (mun mielestä olis voinu kokeilla pidempään), mutta joka tapauksessa erikoinen juttu. Ja se varsinkin tekee tästä hienon, että juuri kukaan tuona aikana ohi kulkenut ei ollut kiinnittänyt mitään huomiota asiaan. Koska onhan se nyt tässä kaupungissa normaalia nähdä jotain tällaista. Haha. Ei, mutta oikeasti on. Olen mielestäni aika paljon täällä (ja toki muualla maailmalla) nähnyt, eikä mikään sinänsä hätkäytä. Jos olisin kyseisellä kadulla tuohon aikaan ollut niin olisin ehkä ennemmin käynyt kysymässä että onko kaikki ok ja jättänyt asian sikseen. Tai vain kävellyt ohi niin kuin suurin osa ihmisistä oli tehnyt.

Tällaisiin taiteellisiin tempauksiin törmää silloin tällöin. Niihin en sinänsä reagoi, enkä liioin kaikenmaailman rahankeräyskampanjoihin. Se mihin reagoin on kodittomat. Edes se, että katsoo päin on niille tärkeää. Liian monta ihmistä kävelee välinpitämättömästi ohi luomatta edes katsetta sinne. Itse syyllistyn tähän myös valitettavasti, mutta lähinnä noiden tuttujen kerjääjien kanssa jotka omilla kulmilla joka päivä on. Ajattelin, että jos ovat mun viimeisenä päivänä näillä nurkilla paikalla niin sitten annan jotain niille. Muutenkin silloin tällöin heitän rahaa näille kun näen että on oikeasti koditon eikä kärsi ainakaan mahdottomista alkoholi/huumeongelmista. Viimeksi männäviikolla Neuköllnissä eräs nainen tuli kysymään rahaa kun odottelin junaa ja annoin sitten kun oli asiallisen oloinen ja se kiitteli kovasti ja toivotti hyvät helluntait jne. Mukava ihminen.

Small talk elää myös vahvana, vaikka se ei ehkä aina niin selkeästi esille tulekaan jos ei kieltä osaa. Nyt kun oma kuullunymmärtäminen alkaa olla aika priimaa niin on muuten small talkia. Esimerkkinä, kävin eilen viemässä laseja kierrätykseen tuohon kulman taakse ja siinä sattui olemaan samaan aikaan mummo joka sitten alkoi heittää juttua siitä kuinka on ihanaa kun nämä astiat on tänään tyhjiä. Siinä hetki pölistiin saksan jätehuollosta kunnes painuin kotiin. Ja kaupan kassajonoista/kassoista en liioin pääse ilman small talkia. Enkä lähidöneristä koska myyjä tuntee mut nykyään. Hauska tyyppi, yhtenä yönä yritettiin selvittää miten magnesiumia nautitaan oikeaoppisesti kun pakkauksessa luki että veteen tätä pulveria ei saa sekoittaa.

Joka tapauksessa omalaatuinen kaupunki johon olen edelleen syvästi rakastunut. Koska ne viathan tulee vain yleisestä byrokratia järjestelmästä. Tässä kaupungissa itsessään ei ole mitään vikaa.