18.3.2012 Keväiset reissut Eurooppaan

Kevät on mennyt vauhdikkaasti ympäri ämpäri maailmaa juostessa. Ennen juoksemisesta kertomista kuitenkin ihan Helsinki-stoori. Voitin tapaamisen Rammsteinin kanssa ennen Helsingin keikkaa ja koin elämäni pelottavimman ja samalla uskomattomimman asian kyseisenä päivänä. Ne on kaikki mukavia, pienikokoisia suurimmaksi osaksi ja kaikin puolin aivan mielettömän hauskoja ja rentoja ihmisiä. Oikeastaan juuri sellaisia kuin olin aina kuvitellutkin. Paul joka on suosikkini kaikista, oli juuri niin hauska, jalat maassa oleva, hyperaktiivinen tapaus kuin toivoinkin.

Mutta sitten itse matkantekoon...

Ensimmäisenä kohteena oli Manchester jonne lähdin keskiviikkona 29.2. iltapäivällä. Vihreät nurmiköt tervehti kun laskeuduin jälleen Englannin maaperälle. Vein laukut pikaisesti hostellille, joka oli korjauksen alla joten ei ollut vettä koko talossa. Ei siis vessaa eikä suihkua. Tapasin sitten Nachon kavereineen illemmalla ja vietettiin oikein hauska ilta ruoan ja juoman äärellä. Seuraavana aamuna oli sitten lähdettävä areenalle kymmeneksi, koska mun piti noutaa lippuni, jonka Ticketmaster oli hukannut. Sydän pysähtyi kun nainen ei meinannut lipun tietoja löytää, mutta se saatiin onneksi selvitettyä ja sain lippuni. Jonossa oli tuolloin vain pari ihmistä joten menin vielä takaisin hostellille ja lepäsin hetken. Yhden aikaan päivällä menin jonoon ja suoraa nauhan viereen istumaan. Parasta MEN Arenalla on se, että pääsisäänkäynti on sisätiloissa, tosin siellä oli todella kylmä, mutta ainakin sai istua. Ovet avattiin kuudelta ja mut ohjattiin toiselle ovelle, koska ensimmäinen täyttyi jo. Meidät talutettiin tasatahtia neljältä eri sisäänkäynniltä lattialle ja sielläkään ei saanut juosta, mutta tottakai kaikki juoksi. Turvamies-paholainen sai otettua mun kädestä kiinni ja hidastettua hieman, mutta eturivi oli keskeltä taattu, viimein. Ne laittoi meidät vielä istumaan ennen Deathstars-lämppärin aloitusta. Keikka oli upea, aloitusbiisi Sonne vaan toimii kuin häkä ja lopun 30 sekunnin tulimeri laittoi kaksi ekaa riviä kyyristymään alas sillä otsa ja kädet alkoi palaa jälleen. Olin yhden ison liekinheittimen kohdalla joten voin sanoa, että kipeäähän se alkoi tehdä. Mutta Rammsteinin jäsenet ovat tunnettuja masokistisuudestaan eritoten laulaja, joten eturivistöiltä odotetaan aina samaa. Muutoin keikka oli täydellinen ja painekin oli yllättävän siedettävä, vaikka välillä ei henkeä saanutkaan, mutta se on normaalia. Lisäksi sain kauan himoitsemani tarran jossa lukee: "I survived the first row with Rammstein" (Selvisin ensimmäisestä rivistä Rammsteinin kanssa).

Ilman suihkua oli ihana mennä hikisenä nukkumaan, varsinkin kun seuraavana päivänä piti aamulla lähteä juna-asemalle ja kohti Nottinghamia. Olin perillä puoli yhden aikoihin päivällä, ihastuttava pikku kaupunki. Hotellini, suht laadukas sellainen, sijaitsi linnan vieressä, kukkulan päällä. Vein tavarat sinne ja, koska huone ei ollut vielä vapaana niin lähdin kiertelemään vähän kaupunkia. Söin jacket potatoesia joltain pikkukioskilta ja istuskelin kaupungintalon vieressä olleella aukiolla. Aurinko paistoi ja oli sopivan lämmintä. Tämän päivän keikalle itselläni oli näköesteinen istumapaikka, tosin näköeste nyt ei ollut todellakaan mikään häiritsevä ja keikka oli jälleen huippuhyvä. Lisäksi istumakatsomossa sai seisoa ja seisoinkin koko keikan ja juhlin täysillä mukana. On käynyt niinkin, että turvamies tulee hätistelemään istumaan, kun haluat seisoa. Näin kävi Wembley Arenalla Lontoossa 2010.

Keikan jälkeen kävelin pienen vahingossa tulleen kiertotien kautta takaisin hotellille ja menin nukkumaan sillä seuraavana aamuna oli oltava neljältä bussipysäkillä josta pääsee lentokentälle. Nukuin hieman pommiin, mutta en onneksi radikaalisti ja menin pysäkille joka oli 5 minuutin kävelyn päässä. Odottelin bussia yksin ja katselin, kun ihmiset palailivat baareista kotiinsa. Kentällä olin juuri sopivasti ja sitten alkoi jälleen odottelu. Luulin, että lentoni Amsterdamiin kestäisi pari tuntia, kun oikeasti siihen meni n. 50 minuuttia. Siihen jäi sitten se nukkuminen. Olin aamuyhdeksältä perillä, hyppäsin junaan kohti Rotterdamia jonne pääsin puolenpäivän jälkeen. Kaupunki yllätti aivan totaalisesti, kun vertaa Amsterdamiin. Koko kaupunkin on kuin joku New York korkeine rakennuksineen ja jokseenkin futuristisine piirteineen. Otin metron hotellille ja yllätyksekseni huonekin oli jo valmiina joten ei muuta kuin tavarat sinne. En voinut mennä nukkumaan sillä ruokaa oli pakko hakea, opetella käyttämään metroa oikein ja käydä kysymässä turisti-infosta maanantain junalipun yksityiskohdista, sillä en tiennyt voinko ottaa minkä tahansa junan Amersfoortin vaihtoasemalle. Nykyisellä lipullani vaihtoaikaa olisi ollut 3 minuuttia, joten halusin aiemmin sinne.

Kävin myös pikaisesti seuraavan päivän keikkapaikalla, joka oli kävellen liian kaukana. Britannian hyvä puoli edelleenkin on se, että kaikki on 10 minuutin kävelymatkan päässä. Otin metron Ahoy Arenalle ja tsekkasin miten sinne pääsee kätevimmin. Tämän jälkeen menin turisti-infoon kaupungin keskustaan, selvitin juna-asiani ja kävin ostamassa vähän ruokaa ja painuin takaisin hotellille. Olisi ollut mukavaa kiertää kaupunkia sillä se vaikutti todella upealta, mutta väsymys vei voiton. Paluumatkalla hotellille liikennevaloissa eräs tuttuakin tutumpi kiertuebussi ohitti minut, sirkus oli siis saapunut myös paikalle. Menin nukkumaan iltapäivä viiden aikoihin ja parilla heräyksellä välillä nukuin seuraavaan aamuyhdeksään. Kävin aamupalalla, suunnittelin vielä vähän seuraavan aamun aikataulua ja lähdin areenalle jonottamaan yhden aikoihin. Paikalla oli manner-Euroopan tapaan jo paljon ihmisiä odottelemassa. Britanniassa ihmiset eivät juurikaan jonota, joten eturivikin on helpompi saavuttaa, mantereella kaikki jonottavat. Asiaa ei auttanut se, että auringonpaiste muuttui yli kahdeksi viimeiseksi jonotustunniksi hyytäväksi vesisateeksi ja eihän nyt mitään sateenvarjoa tietenkään mukaan ollut sattunut. Ahoy oli sisältä sekava ja jouduin etsimään ovien avautuessa kentän sisäänkäyntiä joka maksoi eturivin, joten toiseen riviin sitten pääsin kuitenkin. Yleisö oli uskomattoman laimea, samoin laimea kuin Helsingissä. En ymmärrä sitä, että ihmiset jotka olivat selvästi jonottaneet aamuyön tunneilta asti tulevat eturiviin ja ovat sitten lauhkeita kuin lampaat. Siinä ei ole mitään järkeä. Keikka oli kuitenkin jälleen onnistunut joten siinä ei ollut mitään vialla. Upposin vaahtoon tällä kertaa ihan kunnolla, Manchesterissa eturivi siltä hieman säästyi.

Hotellille paluu sujui ongelmitta ja aamulla lähdin juna-asemalle ja kohti Berliiniä. Otin junan Amersfoortiin, lipuntarkastajaa ei tullut koko matkan aikana joten en tiedä oliko lippuni käypä kyseiseen junaan, mutta pääsinpä perille. Odottelin asemalla tunnin Berliiniin lähtevää junaa ja n. 5 tuntia siitä juna oli perillä Berliinin päärautatieasemalla. Maisemat oli koko ajan mukavat, taloja, peltoja, tuulimyllyjä jne. katsomista. Matka meni siis nopeasti, vaikka ajattelin aluksi, että junamatka tulisi olemaan kidutusta, kun en jaksa sitä oikein kotimaassa, mutta ehkä se on vain se, että on aina pelkkää metsää tuijotettavana. Olin iltapäivällä tosiaan perillä ja etsin hostellin jossa koulumme majoittui. Se oli erittäin pieni, kämäinen, perheomisteinen majoitustalo ja kyselin parilta kaduntallaajalta missä ihmeessä kyseinen paikka oli. Saksaksi, luonnollisesti. Pienten etsintöjen jälkeen menin respaan ja puhuin saksaa ja pääsin huoneeseeni. Lepäsin sitten suosiolla iltaan asti ja muutkin tulivat kaupunkikierroksiltaan paikalle.

Tiistaina menimme käymään Sachenhausenin keskitysleirillä, joka on ankea paikka. Uskomattoman iso alue ja siellä oli vielä krematorion jäämät jäljellä sekä parakkeja. Todella aavemainen paikka, kun alkoi miettiä kuinka paljon ihmisiä siellä oli lahdattu. En oikeastaan halua ajatella, kuinka ahdistava paikka joku Auschwitz on kun tämäkin nosti jo niskavillat pystyyn.

Muutoin tiistain vietin seikkaillen itäpuolella, kävin kaverin kanssa mm. second hand kaupassa josta löysin 98-vuoden musiikkilehden isolla Rammstein -jutulla varustettuna (50 senttiä). Lisäksi syötiin Döner Kebabit tyylille uskollisena. Edelleenkin katumaalaukset jäi ikuistamatta, mutta ensi kerralla sitten jos jo saisin sen aikaiseksi. Ehti tulla aina pimeä niin eihän niitä sitten näe. Lisäksi käytiin ihanassa DDR-kaupassa. Se oli kuin aikahyppy jonnekin kauas lisäksi myyjän omistaja Marion Schubert huomasi Rammstein-laukkuni ja sanoi Flaken ja Paulin käyneen kaupassa aikoinaan ja ostaneen jonkun tietyn DDR-astiaston kokonaan. Se tunsi ne kaikki. Lisäksi se ihmetteli mitä kieltä puhuttiin ja kun sanottiin että oltiin Suomesta se kaivoi Helsingin Sanomien tekemän jutun siitä vuodelta 2009 ja kertoi, että suomalaisia oli käynyt paljon sen jälkeen. Ostin yhden lasin kaupasta joka on uniikki, koska joku entinen omistaja on piirtänyt siihen tussilla tv-tornin. Lisäksi ostin rintamerkin jonka takana lukee "työskentele, elä ja opi sosialistisesti". Hieno kauppa, muutoinkin idästä löytyy noita aarrekauppoja joka paikasta, kunpa olisi joskus aikaa kiertää kaikki second hand-kaupat ja muut samanlaiset paikat läpi.

Keskiviikkona suuntana oli ITB-messut ja siellä tuli pyörittyä matkailun business-ammattilaisten seurassa pahasti alipukeutuneena. Tuntui, että kaikilla oli jakkupuvut päällä. Torstaina messujen lisäksi kävin illalla tapaamassa Rammstein -faneja. Parin Berliinissä asuvan britin lisäksi oli kaksi amerikkalaista sekä yksi saksalainen. Meillä oli oikein leppoinen ilta Prater Gartenissa ja siitä mentiin vielä absinttibaariin hetkeksi istumaan. Sää suosi suurimman osan ajasta. Ainut päivä jolloin satoi vähän oli torstai, mutta se oli loppunut siihen mennessä, kun tulin pois messuilta iltapäivällä.

Viimeisen päiväni Berliinissä vietin samoillen idässä. Kävin ihastuttavan karussa Mauerparkissa sekä Vopo Recordsin levykaupassa, joka oli täynnä vinyylejä ja harvinaisuuksia. Kyseinen kauppa on perustettu muurin murtumisen jälkeen ja se on erityisesti punkkia etsiville loistava mesta. Kävelin aivan järjettömän matkan ja päätin iltapäivällä reittini Karl-Marx Alleella olevaan Cafe Sibylleen. Kyseinen paikka vaikuttaa kalliilta ja siellä istui hieman vanhempia henkilöitä litkimässä punaviiniä hitaasti ja rauhallisesti. Aika jotenkin pysähtyi kun istuin alas. Söin elämäni parhaan keiton ja join vielä kahvin päälle. Hintaa koko hoidolle 4 euroa ja risat! Viihdyin siellä reilusti yli tunnin, vain katsellen vieressä vilisevää liikennettä. Täydellinen päätös, täydelliselle päivälle. Kohti Tegeliä, mahdollisesti viimeistä kertaa ennen sen sulkeutumista 3.6.2012. Mukavat turvatarkastajat olivat jälleen hauskoja, kyseistä paikkaa on vain ikävä ja sain saman taudin tartutettua jälleen muutamaan muuhun ihmiseen.


Siinäpä jonkinmoisessa pähkinänkuoressa kevään matkat tähän asti. Viimeiseksi kuvaksi laitan vielä eilisen sankaritapaamisen Herra Ylpön sekä Teppo Vapauden (kirjan kirjoittajan) kanssa. Ylppö on hauska kuin mikä ja todella mukava kaikin puolin. Lisäksi kuulinpa huhuja Porvoon ensi kesästä itse Ylpöltä, mutta enpä puhu niistä sen enempää, kun mitään virallista ei ole vielä sovittu. Lisäksi keikka Tavastialla oli hieno sain kaksi kertaa rämpyttää kitaraa eturivistä ja vielä kätellä Ylppöä keikan päätteeksi. Lisäksi ensimmäistä kertaa Ylpön uralla Tavastia oli loppuunmyyty ja vielä kaksi viikkoa ennakkoon mikä herkisti hänet kyyneliin lavalla. Oli hieno ilta.