torstai 5. joulukuuta 2013

Berliinistä kajahtaa

En saanut blogia päivitettyä aiemmin, koska sitkeä mainosvirus iskeytyi koneelleni, mutta muutamien tuntien netin selailun ja nörtteilyn kautta näyttää ainakin tällä hetkellä, että homma toimii jälleen.

Joka tapauksessa käväisin siis Berliinissä jälleen kerran. Torstaina käväisin Helsingissä Volbeatin keikalla. Keikka oli hyvä, mutta suomalainen yleisö jälleen täysi pettymys. Ei siitä sen enempää, etten ala vaahdota raivosta. Yövyin Natalian luona ja seuraavana aamuna lähdimme aamulennolla Niinan kanssa sitten Berliiniin. Matka sujui hyvin ja kierreltiin päivä joulumarkkinoilla sekä muutamassa kaupassa joissa oli suunniteltu jo etukäteen käytävän. Illalla Nataliakin saapui sitten paikalle ja menimme Prateriin syömään johon olin alkuviikosta tehnyt meille pöytävarauksen. Ja hyvä niin, sillä paikka oli tupaten täynnä. Ruoka oli loistavaa ja kuulemma kaverien eteen tuli "maailman paras kanasalaatti".

Nukkumaan mentiin sitten, itse jäin Prenzlauer Bergin päätyyn ja kaverit lähti seuraavan päivän keikkapaikan lähelle Kreuzbergiin. Lauantaina oltiinkin ensimmäiset paikalla klo: 13.00 ja ihmeteltiin, että ollaanko edes oikeassa paikassa, mutta oltiin. Aika meni suht nopeasti kun oli hyvää seuraa ja nesteytys kunnossa. Ovet aukaistiin 18.30 ja lämppäri, iki-ihana, A Life Divided, aloitti 19.30. Mehän olimme kaikki siis eturivissä, minä keskellä laulajan edessä ja Natalia ja Niina oikella puolella. Pääesiintyjänä oli siis Eisbrecher ja voi pojat oli huikea keikka. Olin laulajan silmätikkuna aika totaalisesti ja se mm. tarras mua kädestä yhdessä biisissä ja luonnollisesti eräässä laulussa kun lähti laulattamaan yleisöä tökkäsi mikin mulle ensimmäisenä. Youtubesta löytyy kohta on suurinpiirtein 4:14. Eräässä toisessa biisissä laulaja antaa ruoskia itseään ja oltiin koko päivä keskusteltu, että Niinan pitää saada se ruoska käteensä. No, se sai sen ja huitaisi kaksi kertaa niin kovaa, että laulaja hiljeni ekan säkeistön ajaksi. Meinasin kuolla nauruun siinä kohtaa, kerralla legendaksi, suomalaiset.

Jäätiin keikan jälkeen hengailemaan ulos tunneiksi, mutta tällä kertaa pojat oli jääneet juhlimaan omiin oloihinsa tai juosseet jo piiloon jonnekin, joten emme juurikaan ketään nähneet illan esiintyjistä. Mutta pidimme sitten omia pikkujuhliamme siinä ulkosalla. Itse olin takaisin hotellilla 3.30 aikoihin, kun eksyilin vähän jälleen hotellini löytämisen kanssa.

Sunnuntaina olin sopinut tapaavani britit Julien ja Andien (joiden kanssa olen melkein aina Berliinissä tavannut) A'platzin asemalla 13.00 ja lähdettiin siitä junalla sitten Beelitz-Heilstätteä kohden. Matka oli vajaa tunnin mittainen. He olivat käyneet siellä kaksi vuotta sitten ja paljon oli kuulemma muuttunut. Ne talot joihin pääsi sisään vielä silloin oli nyt lukittu munalukoilla ja ketjuilla ja aitojakin oli laitettu. Löysimme sitten sivummalta (kyseessä alue jossa yli 20 isoa rakennusta laajalla alueella) taloja, joita ei oltu lukittu ja etuovesta pääsi sisään. Kävimme kolmessa, sitten alkoi olla niin pimeää, että taskulamputkaan ei enää oikein riittänyt. Tai sitten kaikkia alkoi hieman jo pelottaa, kun mielikuvitushan tuolla helposti tekee tepposet. Seuraavassa muutama kuva jotka sain otettua. Harmi, että paikkaa ollaan kovaa vauhtia uudistamassa ja tekemässä asuinkelvolliseksi, kyseessä on kuitenkin mieletön valokuvauskohde.

Käytäviä oli kilometrikaupalla per rakennus kolmessa kerroksessa
Wc-tilat, lattia romahtamaisillaan


Olisikohan ollut hoitohuone?
Hylätty käytävä

Metsän keskeltä vaikea erottaa valtavia rakennuksia



Hienoja graffiteja oli siellä täällä

Vahvasti asbestilla eristetty kellari
Puutarhaan tie vie


Parveke
Kaikki rakennukset ulkoa tällaisia ja pitkiä





















Maanantaina palasinkin sitten Helsinkiin ja sieltä Pauliinan luo Porvooseen yhdeksi yöksi. Näin muutaman muunkin kaverin joita ei ole vuoteen nähnytkään joten oli mukavaa. Tiistaina sitten otin lennon takaisin Rovaniemelle ja sieltä kahden tunnin bussireissu Leville takaisin. Huomenna sama kuvio, mutta vain Helsinkiin ja Herra Ylpön keikalle. Hyvää itsenäisyyspäivää kaikille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti