Liirumlaarum

Nyt kun Berliinissä on vierähtänyt kaksi kokonaista vuotta niin heitetäänpä nyt päivitys sen kunniaksi. Enpä tätäkään olisi muutoin tajunnut ellei yksi asiakas olisi eilen kysynyt, että kuinka kauan sitä on täällä ollut. Töissä on ollut tällä viikolla ja oikeastaan kokonaisen kuukauden hirveä myllytys. Liian vähän työntekijöitä, liian paljon sairaana, usea myös lomalla ja sitten me loput tehdään työt tuplana. Huipentuma tuli tällä viikolla tiistaina kun isot pomot oli käymässä Frankfurtissa ja antoivat suorat potkut parille. Joka tarkoitti sitten sitä, että koko meidän iltavuoro oli niin syvällä suossa sen jälkeen ettei mitään rajaa. Tänään ja huomenna on meikäläisellä vapaata, mutta toki jo on tänäänkin puhelu tullut että olis voinu tänään mennä töihin. "Onneksi" olen lapsenvahtina niin oli pakko kieltäytyä. On pojilla kova joulunodotus leffavalinnoista päätellen. Niko lentäjän poika oli aiemmin päivällä sekä Kaapon jouluspesiaali pyörii nyt. Kaapo on ehkä rasittavin lastenohjelma mitä tiedän, teletappejakin katson mieluummin. Ja kyllä myös saksaksi Kaapo ärsyttää. No jaa aina ei voi voittaa.

Sunnuntaina saadaan viimein iso kunnollinen sänky. Kiitos muuttavien suomalaisten jotka vielä toimittaa meille sängyn patjoineen päivineen. Ei tarvi varmaan sanoa, että säästyy tonni rahaa, kun ei tarvi uutena ostaa. Oli jo aikakin. Ehkäpä yöunien laatu paranee viimein. Ja pystyisi ostamaan pari tuolia tai verhot tai peilin ja kaapin tähän tyhjään asuntoon. Pöytäkään ei olisi paha.

Joulukuussa tosiaan loma ja Suomeen viikoksi. Odotuksissa on rauhaa ja ruokaa. Eikä mitään muuta. Sammutan puhelimen, jätän läppärin todennäkösesti kotiin myös, sillä näyttää siltä että tätä ei enää saa kiinni ilman että näyttö pamahtaa palasiksi. Eli pitäisi ostaa uusi tämäkin. Joopa.

Muutoin meikäläisen randomkuvia arjesta ja vähemmän arjesta voi seurailla Instagramissa: Einsameskind
Heittäkää viestillä jos ei toimi. Kieli on kainsainvälinen englanti, mutta kuvat kertoo enemmän ko tuhat sanaa vai mitenkäs se olikaan.